NRJ ja Weekend Festival etsivät tulevaisuuden DJ-lupausta

NRJ ja Weekend Festival järjestävät yhdessä kilpailun, jonka tarkoituksena on löytää tulevaisuuden DJ-lupauksia. Kilpailun voittaja pääsee esiintymään Weekend Festivaliin.

Kilpailuun voivat osallistua kaikki itsensä DJ:ksi tunnistavat vähintään 15 vuotta täyttäneet artistit.

Kilpailuun on aikaa osallistua sunnuntaihin 21.5. saakka. Kilpailuun voittaja julkaistaan NRJ:n kesäkauden avajaisissa 26.5.2023. Voittaja pääsee esiintymään Weekend Festivalin Flux Lab -lavalle perjantaina 4.8. sekä soittamaan DJ-setin NRJ:n Extravadance-ohjelmassa.

Kilpailuun osallistuminen tapahtuu NRJ:n sivuilla.

Weekend Festivalin festivaalialueen neljä eri esiintymislavaa tarjoavat monipuolisesti musiikkielämyksiä DJ kilpailun voittaja pääsee esiintymään Weekend Festivalin uudella Flux Lab-lavalla. Flux Lab on on kehitetty tulevaisuuden lupauksia, sekä jo asemansa vakiinnuttaneita artisteja silmällä pitäen. Se on kohtaamispaikka, oma keitaansa, johon festarivieraat saattavat törmätä festivaalialueella ja jonka inspiraation taustalla on uusien ideoiden ja kokemusten syntyminen. Flux Labissa ihmiset voivat kokoontua yhteen liikkeen ja äänen synergiassa.

“Meille on aina tärkeää tukea suomalaista musiikkikulttuuria. Haluamme joka vuosi tarjota mahdollisuuksia ja ponnahduslaudan myös nouseville kotimaisille artisteille. Yhteistyössä NRJ:n kanssa toteutettu DJ kilpailu antaa mahdollisuuden artisteille päästä esiintymään maailman parhaiden esiintyjien joukossa Weekend Festivalissa”, kertoo Weekend Festivalin Markkinointipäällikkö Atro Anttila.

Weekend Festivalissa nähdään ensi kesänä suurta suosiota nauttivien kansainvälisten ja kotimaisten artistien keikkoja. Festivaalin monipuolisessa musiikkikattauksessa on luvassa festarikansalle todellista herkkua, kun kävijäkyselyn toivotuin artisti norjalainen Alan Walker esiintyy Weekend Festivalin päälavalla perjantaina. Hänen lisäkseen pääesiintyjinä festivaalissa esiintyvät neljä kertaa maailman parhaaksi DJ:ksi kruunattu hollantilainen Martin Garrix, ranskalainen DJ-legenda ja kolme kertaa maailman parhaan DJ:n tittelin kopannut David Guetta sekä maailman parhaan DJ:n äänestyksen kaksi kertaa voittanut hollantilais-DJ Hardwell.

OSALLISTU KILPAILUUN

Alan Walker julkaistu perjantain 4.8. toiseksi pääesiintyjäksi

Weekend Festival palaa juurilleen Time Machine Edition -henkisesti Suomen suurimpana elektronisen tanssimusiikin festivaalina. Festivaali tuo laajan kattauksen kyseisen genren tähtiä ja nousevia nimiä elokuussa Espooseen. Perjantain toisena pääesiintyjänä nähdään kävijäkyselyn toivotuin artisti: Alan Walker. Weekend Festivalia juhlitaan 4.-5.8.2022 uudessa lokaatiossa, Vermon tapahtumapuistossa.

Weekend Festivalissa nähdään ensi kesänä suurta suosiota nauttivien kansainvälisten ja kotimaisten artistien keikkoja. Festivaalin monipuolisessa musiikkikattauksessa on luvassa festarikansalle todellista herkkua, kun kävijäkyselyn toivotuin artisti norjalainen Alan Walker esiintyy Weekend Festivalin päälavalla perjantaina. Weekend Festivalin lavoilla nähdään tulevana kesänä myös kattava nippu tämän hetken kuumimpia DJ-nimiä. Hänen lisäkseen pääesiintyjinä festivaalissa esiintyvät neljä kertaa maailman parhaaksi DJ:ksi kruunattu hollantilainen Martin Garrix, ranskalainen DJ-legenda ja kolme kertaa maailman parhaan DJ:n tittelin kopannut David Guetta sekä maailman parhaan DJ:n äänestyksen kaksi kertaa voittanut hollantilais-DJ Hardwell.

”Weekend Festival kuuntelee ja priorisoi festarikansan toiveita, mitä tulee artistikattauksen valintaan. Tänä vuonna toive elektronisesta musiikista oli selvä, joten sillä kärjellä mennään. 20 toivotuimman artistin joukosta meillä on ensi kesänä esiintymässä 8 artistia. Elektroninen- ja tanssimusiikki ovat tällä hetkellä isossa nosteessa Briteissä ja Keski-Euroopassa ja laaja kiinnostus on rantautunut myös Suomeen. Elokuun pimenevissä illoissa visuaalisesti näyttävät valo- ja laserefektit pääsevät oikeuksiinsa – onhan Weekend Festival ollut aina tunnettu näyttävyydestään.” kertoo Weekend Festivalin Markkinointipäällikkö Atro Anttila.

Weekend Festivalin päälavalle astuva huippu-DJ, Alan Walker, on tänä vuonna tehdyn kyselyn mukaan myös festarikävijöiden toivotuin pääesiintyjä. Norjalais-DJ on tehnyt satoja miljoonia striimejä keränneitä biisejä tähtiartistien kuten Ava Maxin ja Sabrina Carpenterin kanssa. Walkerin suurin hitti, Faded, on striimannut pelkästään Spotifyssa 1,7 miljardia kertaa. Walker on tanssittanut Weekend Festivalin kävijöitä kolme kertaa aiemmin Suomessa, viimeksi vuonna 2019. Lisäksi hän on esiintynyt Weekend Festival Balticissa kolmesti ja Weekend Festival Swedenissä kerran.

Artistikattaus täydentyi aiemmin tällä viikolla uusilla artistilla, jotka ovat: HI-LO, Isac Elliot, Jengi, Kavinsky, Mau P, Nico De Andrea, Tony Romera ja Sexmane. Lauantaina festivaalissa nähdään aiemmin julkaistujen artistien lisäksi Matt Sassari, Amber Broos ja Orkidea.

Artistien esiintymisajat julkaistaan myöhemmin, kun kaikki esiintyjät on julkaistu.

Aiemmin julkaistut artistit:
Perjantai 4.8.:
Martin Garrix
Bru-C
Ferreck Dawn
Korolova
Ckay
Steve Aoki
Da Tweekaz
D-Block & S-te-fan
Hot Since 82
Devinity
Luxonia Special feat. Lionis, Nicky B, Walter Alan
Luxonia Special feat. DeejaVu, Eric Altair, KLASS, KUOKKA
Thastor
Hi-Lo
Isac Elliot
Jengi
Kavinsky
Mau P
Nico De Andrea
Sexmane
Tony Romera

Lauantai 5.8.:
David Guetta
Hardwell
Claptone
Headhunterz
Metrik
Sub Focus DJ Set
Tungevaag
Scooter
Uncle Waffles
Anastasija
Dj hapan korppu
Galrav (Fury Special Set)
Jekaterina
Martin K4rma
Milla Lehto
Orion
Orkidea
Supermodels From Paris
TMPR
Amber Broos
Matt Sassari

10 uutta artistia lisätty kattaukseen

Weekend Festivalin Time Machine Edition tuo laajan kattauksen tanssimusiikin huippunimiä ja nousevia tähtiä elokuussa Espooseen. Weekend Festivalia juhlitaan 4.-5.8.2022 uudessa lokaatiossa, Vermon tapahtumapuistossa.

Weekend Festivalin lavalla nähdään tulevana kesänä tämän hetken kuumimpia, maailman parhaita DJ:ita, kovassa nosteessa olevia nimiä ja tanssimusiikin konkareita. Festivaali tiedotti eilen kotimaisista kiinnityksistä. Tänään kattaukseen vahvistettuja artisteja perjantaille ovat: Hi-Lo, Isac Elliot, Jengi, Kavinsky, Mau P, Nico De Andrea, Tony Romera ja Sexmane. Lauantaina festivaalissa nähdään aiemmin julkaistujen artistien lisäksi Matt Sassari, Amber Broos.

“Olemme innoissamme päästessämme tänä vuonna tekemään aivan uudenlaista settiä myös sellaisten artistien kanssa, jotka eivät normaalisti elektronisen musiikin parissa esiinny. Tulevana kesänä Weekend Festivalissa ei nähdä yhtäkään perinteistä live-showta. Esimerkiksi Sexmanen esiintymisessä yhdistetään suomalaista hiphopia ja tanssimusiikkia ja Isac Elliot vetää Weekend Festivalissa erikoiskeikan, joka on räätälöity tanssittavampaan muotoon”, vihjaa Weekend Festivalin Markkinointipäällikkö Atro Anttila.

Perjantaina lavalle nouseva, 6 kertaa DJ Mag Top 100 kyselyn kymmenen parhaan artistin joukkoon äänestetyn Oliver Heldensin aliaksen, Hi-Lon uniikkia soundia on kuultu maailmanlaajuisesti suurimmilla elektronisen musiikin festivaaleilla. Ainutlaatuinen, underground-vivahteinen tyyli on tullut tutuksi myös miljoonille klubilaisille ympäri maailmaa. Perjantaina esiintymässä nähdään myös ranskalainen muusikko, tuottaja, DJ ja näyttelijä Kavinsky, jonka tyyli on saanut vaikutteita 1980-luvun elektropop-elokuvien ääniraidoista. Hän nousi suuren yleisön tietoisuuteen etenkin sen jälkeen, kun hänen kappaleensa ”Nightcall” kuultiin elokuvassa Drive.

Perjantain esiintyjäkaartiin liittyy myös Drugs From Amsterdam -hitistään tuttu house-DJ Mau P, jolla on ollut iso vaikutus housemusiikkiin lyhyessä ajassa. Festarikansaa viihdyttää myös Nico de Andrea, ranskalainen tuottaja-DJ, joka on noussut suosioon omaleimaisella musiikkityylillään, jossa melankolinen pop-musiikki yhdistyy afrohousen ja teknomusiikin rytmeihin. Hän esiintyy täysi-ikäisille suunnatulla lavalla. Samalla lavalla nähdään perjantaina myös ranskalainen housetuottaja Tony Romera.

Lauantaina lavalle nousee Ranskasta kotoisin oleva Matt Sassari, jonka musiikki on tuttu etenkin tech house faneille. Hän soittaa täysi-ikäisille suunnatulla lavalla, kuten myös belgialainen melodista teknoa soittava Amber Broos.

Weekend Festivalin pääesiintyjinä nähdään neljä kertaa maailman parhaaksi DJ:ksi kruunattu hollantilainen Martin Garrix, ranskalainen DJ-legenda ja kolme kertaa maailman parhaan DJ:n tittelin kopannut David Guetta sekä maailman parhaan DJ:n äänestyksen kaksi kertaa voittanut hollantilais-DJ Hardwell. Perjantaina 21.4. julkaistaan vielä perjantain toinen pääesiintyjä, joka on samalla kävijäkyselyn toivotuin artisti.

20.4. julkaistut Weekend Festivalin artistit:

Perjantain 4.8. esiintyjät:
Hi-Lo
Isac Elliot
Jengi
Kavinsky
Mau P
Nico De Andrea
Orkidea
Sexmane
Tony Romera

Lauantain 5.8. esiintyjät:
Amber Broos
Matt Sassari

Aiemmin julkaistut artistit:

Perjantai 4.8.:
Martin Garrix
Bru-C
Ferreck Dawn
Korolova
Ckay
Steve Aoki
Da Tweekaz
D-Block & S-te-fan
Hot Since 82
Devinity
Luxonia Special feat. Lionis, Nicky B, Walter Alan
Luxonia Special feat. DeejaVu, Eric Altair, KLASS, KUOKKA
Thastor

Lauantai 5.8.:
David Guetta
Hardwell
Claptone
Headhunterz
Metrik
Sub Focus DJ Set
Tungevaag
Scooter
Uncle Waffles
Anastasija
Dj hapan korppu
Galrav (Fury Special Set)
Jekaterina
Martin K4rma
Milla Lehto
Orion
Orkidea
Supermodels From Paris
TMPR

Flux Lab artistijulkaisu

Takaisin Espooseen palaava festivaalin ohjelmaan on lisätty joukko kovassa nosteessa olevia kotimaisia elektronisen musiikin artisteja. Weekend Festival järjestetään Vermon tapahtumapuistossa 4.-5.8.2023.

Weekend Festival palaa elokuun alussa juurilleen kun lavoilla nähdään monipuolinen kattaus tanssimusiikin kansainvälisiä huippuja, kotimaisia kärkinimiä kuin myös nousevia artisteja. Festivaalin tuoreita kotimaisia kiinnityksiä ovat Anastasija, Devinity, Dj hapan korppu, Galrav (Fury Special Set), Jekaterina, Luxonia Special feat. Lionis, Nicky B & Walter Alan, Luxonia Special feat. DeejaVu, Eric Altair, KLASS & KUOKKA, Martin K4rma, Milla Lehto, Orion, Orkidea, Supermodels From Paris, Thastor sekä TMPR.

“Meille on aina tärkeää tukea suomalaista musiikkikulttuuria. Haluamme joka vuosi tarjota mahdollisuuksia ja ponnahduslaudan myös nouseville kotimaisille artisteille. Tänäkin vuonna Weekend Festivalissa levysoitinten ääreen nousee uuden sukupolven DJ:ita sekä tuttuja kotimaisia alan konkareita”, kertoo Weekend Festivalin Markkinointipäällikkö Atro Anttila.

Weekend Festivalin festivaalialueen neljä eri esiintymislavaa tarjoavat monipuolisesti musiikkielämyksiä ja 19.4. julkaistut artistit tulevat esiintymään Weekend Festivalin uudella Flux Lab-lavalla. Flux Lab on kohtaamispaikka, johon saatat törmätä festivaalialueella ja jonka inspiraation taustalla on uusien ideoiden ja kokemusten syntyminen. Flux Labissa ihmiset voivat kokoontua yhteen liikkeen ja äänen synergiassa.

Weekend Festivaalin lavoilla nousee ulkomaisista artisteista muun muassa Martin Garrix, David Guetta, Hardwell ja Steve Aoki. Lisää artistijulkaisuja on luvassa vielä tämän viikon aikana torstaina ja perjantaina, kun esimerkiksi kävijäkyselyn toivotuin artisti julkaistaan.

19.4. julkaistut Weekend Festivalin artistit:
Anastasija
Devinity
Dj hapan korppu
Galrav (Fury Special Set)
Jekaterina
Luxonia Special feat. Lionis, Nicky B, Walter Alan
Luxonia Special feat. DeejaVu, Eric Altair, KLASS, KUOKKA
Martin K4rma
Milla Lehto
Orion
Orkidea
Supermodels From Paris
Thastor
TMPR

Aiemmin julkaistut artistit:
Perjantai 4.8.:
Martin Garrix
Bru-C
Ferreck Dawn
Korolova
Ckay
Steve Aoki
Da Tweekaz
D-Block & S-te-fan
Hot Since 82

Lauantai 5.8.:
David Guetta
Hardwell
Claptone
Headhunterz
Metrik
Sub Focus DJ Set
Tungevaag
Scooter
Uncle Waffles

Weekend Festival lähtee kiertueelle

Weekend Festivalin suosittu kevätkiertue tekee paluun. Viimeksi vuonna 2018 järjestetty huippusuosittu ennakkokiertue nähdään tänä vuonna kahdeksalla paikkakunnalla ympäri Suomen. Kiertueen pääesiintyjänä on suomalainen pitkän linjan elektronisen musiikin kärkinimi Super8 & Tab kaikissa tapahtumissa, pois lukien Pieksämäki, jonka pääesiintyjänä toimii TMPR.

Vierailevina esiintyjinä toimivat Heavyweight kokoonpanosta tuttu Sheikkinen, Gas Gas, Atro, Swenheiser sekä Rasse.

Kiertueen päivämäärät ja paikkakunnat: 

31.3. Oulu – Mango Discobar (Super8 & Tab, Gas Gas, Rasse)
1.4. Seinäjoki – Ilona (Super8 & Tab, Gas Gas, Rasse)
14.4. Vaasa – Teatro (Super8 & Tab, Gas Gas, Rasse)
12.5 Turku – Pryzm (Super8 & Tab, Gas Gas, Sheikkinen from Heavyweight DJ’s, Atro)
13.5. Savonlinna – Beats (Super8 & Tab, Swenheiser, Rasse)
19.5 Jyväskylä – Lola Club (Super8 & Tab, Gas Gas, Rasse)
20.5. Pieksämäki – Beats (TMPR, Gas Gas, Rasse)
26.5. Joensuu – Bepop (Super8 & Tab, Gas Gas, Rasse)

Super8 & Tab, henkivät trance-musiikin voimaa ja intohimoa. Suomalainen duo käynnisti ”Hybrid Trance” -vallankumouksen läpimurto-debyyttinsä ”Helsinki Scorchin” kanssa vuonna 2006. Lähes 20 vuotta myöhemmin sama uraa uurtava henki jatkaa heidän työnsä polttoaineena, ja heillä on Spotifyssa jopa 575 tuhatta kuukausittaista kuuntelijaa.

Janne Mansnerus ja Miika Eloranta ovat ainutlaatuisia luomaan euforisia tanssilattia-kokemuksia. Klubit ympäri maailmaa, sekä festivaalit kuten Tomorrowland, EDC, Trancemission, ASOT ja SW4 ovat tulleet duolle tutuksi. Hittisinglet ”Irufushi”, ”Black Is The New Yellow”, ”Let Go” ja ”No Frontiers” ovat osoittautuneet vakioraidoiksi trance-skenessä – samoin kuin heidän tekemänsä remixit Armin Van Buurenille, Andrew Rayelille, Tritonalille, Above & Beyondille ja Cosmic Gatelle.

Vuoden 2018 albumi “Reformation”, joka julkaistiin 59 maassa suoratoistopalvelujen ja latausalustojen kautta, johti pysäyttämättömään uusien anthemien räjähdykseen kahden vuoden aikana. Alkaen megahitillä ”Mega” – jota Armin van Buuren soitti puolen vuoden ajan ennen kuin se nousi Beatportin ykköseksi kolmeksi peräkkäiseksi viikoksi, sekä keräten miljoonia toistoja Spotifyssa. Duon viimeisintä albumia ”These Little Stories” on soitettu miljoonia kertoja Spotifyssa.

Juurilleen teknon ja deepimmän housen pariin palannut TMPR on kiertänyt jo vuosia Suomen klubeja ja festareita ja on ollut tuttu naama mm. Weekend Festivalin, Waterland Festivalin ja CNNCT:in lavoilta. TMPR on pyörittänyt mm. Hypnosis, FADE, Room Service, Mixxed ja Rave Saves- klubikonsepteja.

Katso tapahtumakohtaiset esiintyjät ja lisätiedot täältä.

Artistikattaus täydentyi 7 huippunimellä!

Perjantain uusia kiinnityksiä ovat Steve Aoki, Da Tweekaz, D-Block & S-te-fan ja Ckay. Lauantaina lavalle nousevat Tungevaag, Scooter ja Uncle Waffles. Aiemmin festivaali on tiedottanut mm. Martin Garrixin, David Guettan ja Hardwellin esiintymisistä. Weekend Festivalia juhlitaan Espoon Vermon tapahtumapuistossa 4.-5.8.2023.

Yhdysvaltalainen tuottaja ja DJ Steven Hiroyuki ”Steve” Aoki nähdään perjantaina Weekend Festivalin päälavalla. Lukuisista hiteistään, kuten ”Pursuit of Happiness”, ”No Beef”ja ”Boneless”, tunnettu Aoki on uransa aikana kahminut Grammy-ehdokkuuksia, ja tehnyt yhteistyötä suurien nimien kuten Lil Uzi Vertin, Maluman, BTS:n ja Linkin Parkin kanssa. Myös muotisuunnittelijana, yrittäjänä ja NFT-visionäärinä tunnettu Aoki ei koskaan jätä yleisöään kylmäksi, hän tarjoaa kuuntelijoille keikoillaan yllättäviä elämyksiä, jotka puhututtavat vielä vuosienkin jälkeen. Maailman suosituimpiin DJ:hin lukeutuva Aoki on ollut toivottu nimi esiintyjälistalla: hän on esiintynyt viimeksi Suomessa vuonna 2016, silloinkin Weekend Festivalilla. Tällöin festarikansa pääsi nauttimaan jättistaran tavaramerkistä, eli yleisön kakuttamisesta.

Elektronisen musiikin kärkinimiä artistikaartissa nähdään myös norjalaisen tuottaja ja DJ Martin Tungevaagin turvin. Useita radiohittejä Suomen top 10:ssä ja yli 1.5 miljardia Spotify striimiä sekä 3 Grammy-ehdokkuutta ansainnut Tungevaag esiintyy Weekend Festivalissa lauantaina. Hänet tunnetaan mm. kappaleista ”Samsara”, ”Bad Boy” ja ”All For Love”. Weekend Festivaliin hartaasti toivottu artisti on tehnyt yhteistyötä suurten elektronisen musiikin tähtien, kuten Alan Walkerin, Brennan Heartin ja Da Tweekazin hardstyle duon kanssa, joka nähdään myös festareilla perjantaina.

Saksalainen teknobändi Scooter on vuosittain yksi Weekend Festivalin toivotuimmista esiintyjistä. Kokoonpano on myynyt maailmanlaajuisesti yli 30 miljoonaa kappaletta, ja on tunnettu tanssittavista hiteistään kuten ”The Logical Song”, ”How Much Is The Fish?” sekä ”Nessaja”. Kokenut trio päräyttää vuosien kokemuksella näyttävän värikkään reivisetin, joka kuuluu ja näkyy elokuun pimeydessä lauantaina.

Myös hollantilainen, maailman parhaaksi hard dance duoksi kruunattu D-Block & S-te-Fan, liittyy artistikaartiin. Kaksikon melodisiin ja tanssittaviin hitteihin lukeutuvat mm. ”Angels & Demons”, ”Feel it!” ja ”Harder State Of Mind”. Duo nähdään lavalla festareiden avauspäivänä perjantaina. Samana päivänä myös energisistä seteistään tunnettu Da Tweekaz, oikeilta nimiltään Kenth Kvien and Marcus Nordlin nousevat lavalle. Da Tweekazin tunnetuimpia hittejä ovat ”How Far I’ll Go”, ”Jägermeister” sekä ”Toss a Coin To Your Witcher”, joka on “Witcher” fantasia-tv-sarjasta tunnetun biisin remix-versio.

”Olemme luomassa Vermoon todellista elektronisen tanssimusiikin ilotulista tulevalle kesälle. Nyt jo julkaistujen artistien lisäksi joukkoon on vielä liittymässä erityisesti kävijöiden toivomia esiintyjiä ja meillä on vielä yllätyksiä artistijulkaisujen tiimoilta luvassa, ” vihjaa Weekend Festivalin markkinointipäällikkö Atro Anttila.

Päivisin festarifiilistä nostattavat afrobeatsin huippunimet:

Afrobeatsin suosio laajenee ympäri maailmaa, ja se on Yhdysvalloissa pop-kulttuurin nopeimmin kasvava genre. Afrobeats on musiikkityyli, jonka juuret ovat peräisin Länsi-Afrikasta. Siinä yhdistyvät afrikkalainen kansanmusiikki ja länsimaalaiset funkin ja jazzin vivahteet.

“Vaikka palaamme tänä vuonna vahvasti elektronisen musiikin juurillemme Time Machine Edition -hengen mukaan, kuuluu Weekend Festivaliin myös vahvasti ilo ja kesäinen hyvä fiilis. Niitä nostattavat tänä vuonna myös afrobeats-artistit, jotka esiintyvät päiväsaikaan,” Anttila jatkaa.

Nigerian tähtiartisti Ckay saapuu Weekend Festivaliin perjantaina. Tiktokissa levinnyt jättihitti ”Love Nwantiti (ah ah ah)” nosti Ckayn koko maailman tietoisuuteen. Striimejä kappaleelle kertyi yli miljardi ja se ylitti Suomessa platinarajan.

Uncle Waffles, oikealta nimeltään Lungelihle Zwane, ​​on afrobeats-artisti, joka on lyhyessä ajassa noussut yhdeksi Etelä-Afrikan suosituimmaksi DJ:ksi. Hän on myös internet-sensaatio, joka tunnetaan yleisöä villitsevistä amapiano-seteistään.

Weekend Festivalin liput myynnissä nyt. Lisää artistijulkaisuja tulossa vielä kevättalvella 2023. Esiintyjien soittoajat julkaistaan myöhemmin.

David Guetta ja Hardwell kiinnittetty lauantain pääesiintyjiksi

Artistikattaus täydentyi 10 artistilla. Weekend Festivalin tähtikaartiin liittyy kaksi elektronisen musiikin huippua, kun David Guetta ja Hardwell saapuvat Weekend Festivaliin lauantaina 5.8. Molemmat on äänestetty maailmalla useamman kerran parhaaksi DJ:ksi. Perjantain pääesiintyjänä on Martin Garrix. Weekend Festivalia juhlitaan Espoon Vermon tapahtumapuistossa 4.-5.8.2023. Artistijulkaisut jatkuvat vuoden 2023 puolella.

Kaikki lipputyypit tulevat myyntiin torstaina 15.12. klo 9.00.

Ranskalainen DJ-legenda, David Guetta, huudattaa yleisöä lauantain pääesiintyjänä. Guetta on elektronisen musiikin legenda, jonka biisejä on kuunneltu parhaimmillaan miljardeja kertoja. Hänet onkin valittu kolme kertaa maailman parhaaksi DJ:ksi. Guettalla on pelkästään Spotifyssa yli 66 miljoonaa kuuntelijaa kuukaudessa.

Toisena lauantaipäivän pääesiintyjänä nähdään Weekend Festivaleille paluun tekevä hollantilais-DJ Hardwell, joka on voittanut maailman parhaan DJ:n äänestyksen kaksi kertaa. Hardwellia voikin tituleerata yhdeksi elektronisen musiikin huippunimistä. Hardwell aloitti uransa jo 14-vuotiaana ja on sittemmin tehnyt biisejä, jotka tanssittavat kuulijoita vuodesta toiseen. Hitit, kuten Spaceman ja Power (feat. KSHMR), ovat klassikoita elektronisen musiikin ystäville.

Huimassa nousussa oleva, melodista technoa ja progressiivista housea soittava ukrainalainen tuottaja Korolova sekä hollantilainen housetuottaja Ferreck Dawn tanssittavat yleisöä perjantaina 4.8. Samana päivänä Brittien house-tuottajatähti Hot Since 82 saapuu myös Weekend Festivalin lavalle. Brittivahvistusta artistikaartissa edustaa myös Bru-C, joka raivasi tiensä tanssiskeneen sekoittamalla brittiräppiä elektroniseen musiikkiin.

Lauantaina lavalle nousee maailman isoimmilla festivaaleilla, kuten Coachellassa, Glastonburyssa, Tomorrowlandissa ja EDC:ssä esiintyneitä DJ:itä. Maailmanluokan tähdet, kuten saksalainen DJ ja tuottaja Claptone, joka esiintyy kiehtovan maskin takana tarjoilee lauantaina festarikansalle housea. Jo 15 vuotta alalla vaikuttanut hollantilainen Hardstyle DJ ja tuottaja Headhunterz palaa myöskin Weekendin lavalle lauantaina, kuten myös brittiläinen drum & bass tuottaja ja DJ Sub Focus. Drum & bassia päästään nauttimaan lauantaina enemmänkin, kun yksi maailman tunnetuimmista drum & bass tuottajista Metrik saapuu Weekend Festivaliin.

Lisää artistijulkaisuja on luvassa vuoden 2023 puolella.

12.12. mennessä julkaistut artistit

Perjantai 4.8.:

Martin Garrix
Bru-C
Ferreck Dawn
Korolova

Lauantai 5.8.:

David Guetta
Hardwell
Claptone
Headhunterz
Metrik
Sub Focus DJ Set

Martin Garrix kiinnitetty Weekend Festivaliin

Weekend Festival tuo ensi elokuussa Espoon Vermon tapahtumapuistoon elektronisen musiikin kärkinimiä, ja perjantain pääesiintyjäksi on kiinnitetty Martin Garrix. Kaikkien lipputyyppien myynti alkaa to 15.12. klo 9.00. 2 päivän ennakkolippujen myynti uutiskirjeen tilaajille osoitteessa wknd.fi alkaa 12.12. klo 9.00.

Weekend Festivalin lavalla nähdään tulevana kesänä tämän hetken kuumin DJ-nimi. Perjantaina festivaalin päälavalle nousee neljä kertaa maailman parhaaksi DJ:ksi kruunattu Martin Garrix. Hollantilaisella DJ:llä on jopa 25 miljoonaa kuukausittaista kuuntelijaa Spotifyssa, ja hänen suosituimmilla biiseillään on yli miljardi kuuntelukertaa. Garrixin tunnetuimpiin hitteihin kuuluvat mm. Scared to Be Lonely feat. Dua Lipa ja In the Name of Love feat. Bebe Rexha. Molemmat biisit ovat myyneet Suomessa tuplaplatinaa. Garrixia voikin nuoresta iästään huolimatta kutsua yhdeksi elektronisen musiikin kansainvälisistä legendoista, ja hän on viihdyttänyt musiikin ystäviä jo vuosien ajan maailman suurimmilla festareilla.

Asiakkaamme ovat kaiken tekemisemme keskiössä. Palaamme tänä vuonna takaisin juurillemme niin musiikin, sijainnin kuin ajankohdankin tiimoilta.

Festivaali tanssittaa kävijöitä kaksipäiväisenä elokuun alussa “Time Machine Edition” -hengen mukaisena. Myös musiikkikattaus on kunnianosoitus Weekend Festivalin juurille. Toive elektronisen musiikin suuntaan on ollut asiakkaiden suunnalta selkeä, joten se kärkenä mennään. Elektroninen- ja tanssimusiikki on tällä hetkellä myös Briteissä ja Keski-Euroopassa suosituin musiikkigenre. Weekend Festival on alusta asti tunnettu visuaalisuudestaan, ja elokuun pimenevät illat tarjoavat mahdollisuuden vaikuttaville valo- ja laserefekteille, jotka ovat olennainen osa elektronisen musiikin festarielämystä.

Weekend Festivalia juhlitaan Espoon uudessa Vermon tapahtumapuistossa. Tuomme vuoden parhaat bileet takaisin pääkaupunkiseudulle ja Vermon tapahtumapuisto tarjoaa festivaalille niin kulkuyhteyksien kuin majoitusmahdollisuuksien puolesta loistavat puitteet. Areenan läheisyydessä on parikin juna-asemaa ja tulevaisuudessa myös raidejokerin pysäkki. Olemme suunnitelleet tapahtumaa monivuotiseksi Vermoon yhdessä usean tahon kanssa ja siksi olemme iloisia voidessamme kertoa palaavamme takaisin Espooseen – sieltä vuonna 2012 ponnistimme alun alkaenkin ja alue takaa Weekend Festivalille myös pitkän jatkon pääkaupunkiseudulla.

Myös Vermo on innoissaan monivuotisesta kehityshankkeesta yhdessä festivaalin kanssa. “Weekend Festival avaa elokuussa 2023 Vermo Areenan suurten konserttien ja festivaalien tarjonnan. Vermon toiminta laajenee raviurheilusta muiden suurten tapahtumien areenaksi, joten tämä on luonnollinen suuntaus”, Vermo Areenan toimitusjohtaja Heikki Häyhä kertoo.

Lisää artistijulkaisuja on luvassa 12.12.

Ennakkomyynti alkaa ma 12.12. klo 9 uutiskirjeen tilaajille. Tilaa uutiskirje alta.

 

JUSTIN BIEBERIN MAAILMANKIERTUE JATKUU

Justin Bieber ilmoitti tänään, että Justice World Tour jatkuu Lucca Summer Festivalilla Italiassa 31. heinäkuuta. Bieber esiintyy Helsingin Kaisaniemessä tiistaina 9. elokuuta 2022.

Justin Bieber tiedottaa, että hän lähtee esiintymään useille eurooppalaisille festivaaleille ja jatkaa kansainvälistä maailmankiertuettaan myös Etelä-Amerikassa, Etelä-Afrikassa, Lähi-idässä, Aasiassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, ja jälleen Euroopassa vuonna 2023. Yksityiskohdat Justinin siirretyistä USA:n esityksistä julkistetaan pian.

“Olemme iloisia, että Justin Bieber on toipunut hyvin ja saamme jälleen toivottaa hänet tervetulleeksi Suomeen. Valmistelut ovat olleet käynnissä täydessä vauhdissa ja hienoa, että esiintyminen varmistui”, kertoo All Things Liven markkinointijohtaja Jyri Heikkinen.

Maailman suosituin pop-tähti saapuu esiintymään Helsingin Kaisaniemeen 9.8.2022. Lavalle nousee lisäksi niin kansainvälisiä kuin suomalaisia, suosion saavuttaneita nousevia artisteja, kun show’ssa ovat mukana yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Noah Cyrus, brittiläinen laulaja-lauluntekijä Mimi Webb, sekä kotimaiset vahvistukset Mikael Gabriel ja Sebastian Noto.

Justin Bieberin, Noah Curysin, Mimi Webbin, Mikael Gabrielin ja Sebastian Noton tapahtuma on osa Weekend Festivalin 10-vuotisjuhlavuotta. Liput saatavilla Ticketmasterista, Lippu.fistä ja Tiketistä.

Aikataulu

Osta liput

Vastaa kyselyyn – voita 100 € lahjakortti ja 2 pv liput Weekend Festivaliin

Kävitkö 2022 Weekend Festivaleilla? Toivomme osallistumistasi kävijäkyselyyn!

Kyselyyn vastaamiseen on hyvä varata aikaa noin 5-10 minuuttia, jonka jälkeen voit halutessasi osallistua arvontaan. Palkintona arvotaan 100 euron Ticketmasterin lahjakortti ja koko viikonlopun liput kahdelle hengelle ensi vuoden Weekend Festivalille. Vastaamalla kyselyyn olet mukana tapahtuman kehittämisessä.

Kaikki vastaukset käsitellään nimettömänä ja luottamuksellisesti. Kyselyn toteuttaa tapahtuman järjestäjien toimeksiannosta Sponsor Insight Finland.

Pääset kyselyyn alla olevasta painikkeesta.

Vastaa kyselyyn

Weekend Festivalin sunnuntai pani parastaan

Lukuisat pyroefektit valaisivat taivaan festarikansan juhliessa David Guettan keikalla (Kuva: Henri Juvonen)

Weekend Festivalin kymmenvuotisjuhlan viimeisen päivän kunniaksi päälava syöksi tulta. Kävijöitä kolmen päivän aikana oheistapahtumineen kertyi n. 60 000.Sunnuntaina lavoilla nähtiin energisiä esiintymisiä ja kansainvälisiä keikkoja. Sunnuntain aikana Weekend Festivalissa kuultiin 28 artistia. Kaiken kaikkiaan festareilla esiintyi 81 artistia.

Päälavan päivä lähti liekehtien käyntiin, kun Gettomasan pyrot ja Kantolan kuuma aurinko lämmittivät festarikävijöitä. Kädet baunssasivat Emma-palkitun  artistin otettua yleisöä haltuun. Blind Channelin myötä kuuma tunnelma jatkui päälavan iltapäivässä. Yleisöstä ei löytynyt luultavasti yhtäkään, jolta “Dark Siden” kertosäe olisi jäänyt laulamatta. 

Yhteislaulu jatkui JVG:n energisen show:n aikana, kun yleisö lauloi ääniä käheäksi hittibiisistä toiseen. Lavalle nousivat myös Pete Parkkonen ja Sini Sabotage. “Tääl on ihan sairas meininki”, Jare ja Ville Galle kiittelivät yleisöä.

Sormet nousivat pystyyn australialaisen räppäri ja lauluntekijä Masked Wolfin keikalla. Intohimoinen hiphopin sanansaattaja sai väen tanssimaan villisti “Astronaut in The Ocean” -hittibiisin aikana. Thank you so much Weekend Festival for having me. I drove and travelled for 40 hours just to be here and I appreciated every moment here, never give up your dreams!’’. Masked Wolf kommentoi keikan jälkeen. 

Päälava sai arvoisensa päätöksen, kun festarin kaikkien aikojen toivotuin artisti, EDM-musiikin uranuurtaja David Guetta nousi lavalle. Guetta tanssitti Weekend Festivalin juhlakansaa jo festivaalin ensimmäisenä vuonna 2012 ja teki sen jälleen tänään 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Keikka alkoi artistin suurimmalla hitillä, Titaniumilla. Pyrot valaisivat taivaan ja yleisö räjähti kun ensisoinnut pärähtivät ilmoille. ‘’It was unbelievable. Thank you for having me Weekend Festival’’ David Guetta kiitti keikan jälkeen.

Pyhimys starttasi Telttalavan päivän. Yleisö lauloi mukana koko keikan aina alun “Kynnet Kynnet” -kappaleesta lopun “Jättiläinen”-hittiin.  ‘’Jos saisin mennä naimisiin jonkun festivaalin kanssa, se olisi Weekend Festival. Me saisimme monta lasta ja kaikilla olisi leit kaulassa’’, Pyhimys kommentoi fiiliksiään Weekend Festivalissa. 

Brittiläinen 25-vuotias laulaja-lauluntekijä, R&B-tyylisestä ja soul-herkästä soundista tunnettu Sam Tompkins keinutti yleisöä ensi kertaa Suomessa ja yhdysvaltalaisen laulaja-lauluntekijän Elley Duhén herkkää ääntä kuultiin telttalavan alkuillassa. Telttalavan viimeisenä esiintyjänä nähtii suureen suosioon singahtanut, ukrainalainen vuoden 2021 Euroviisuista tuttu elektrofolkyhtye  Go_A.

Future Stagen päivän starttasi jo 2012 Weekend Festivalilla soittanut Heavyweightin Sheikkinen, joka palasi juhlistamaan festarin 10-vuotisjuhlaa spessukeikalla. Raskaan sarjan  konemusiikin dj-tuottajan keikan aikana basson soundi tuntui sydämessä asti. 

Kansainvälisestikin mainetta saavuttanut Super8 & Tab – tranceduon aikana festarikansa innostui niin shufflaamaan kuin punnertamaan tanssiliikeiden välissä. DJ-skenessä tunnettu berliiniläinen Stella Bossi ja brittiläinen Eli Brown toivat kansainväliset terveiset ja energiset bileet Futurestagelle. Yleisö viillintyi ensi kertaa Suomessa esiintyneen, house-musiikin radioon palauttaneen Meduzan keikalla auringon laskiessa horisonttiin. Future stagen lopettivat Suomen teknomusiikin suurimmat sanansaattajat Martin K4rma Sekä Zacharian ja Simona

YleX -lavan päivän käynnisti vaihtoehtoista rockia esittävä Solaire. Ylex Stagella esiintynyt Louie Blue, 19-vuotias modernin R&B -musiikin turkulaislupaus rentoutti Weekendin yleisöä pehmeällä äänellään esittämällä muun muassa 2020-vuonna julkaistun ”Noisy” -kappaleen. YleX -lavalla nähtiin myös monia nousevia, ja myös paikkansa vakiinnuttaneita kotimaisia artisteja, kuten Pehmoaino, Hassan Maikal ja Lauri Haav

“Tätä parempaa kymmenvuotisjuhlaa en olisi voinut toivoa. Näitä vielä 50 lisää. Kiitos.” Weekend Festivalin markkinointijohtaja Jyri Heikkinen kiteytti. 

Sunnuntaipäivä antoi kymmenvuotisjuhlalle arvoisensa lopetuksen. Vuoden 2023 Weekend Festival juhlitaan 4.8.-5.8.2023. Festivaalin paikka ilmoitetaan myöhemmin. Kahden päivän Early Bird -liput ovat nyt myynnissä 125€ hintaan.

osta liput

Weekend Festivalin lauantai villitsi festarikansaa

Kuvat: Henri Juvonen ja Julius Konttinen

Weekend Festivalin kymmenvuotisjuhlan toisena päivänä nähtiin energisiä esiintymisiä ja kansainvälisiä huippuartisteja. Lauantaipäivänä lavalle nousi yhteensä 28 artistia.

Päälavalla Gasellit viritti tunnelman koko festaripäivään. Tutut “Riks Raks Poks” ja “Imus” -kappaleet nostattivat fiiliksen ja ilon ja antoivat loistavan startin lauantaille. Gasellien jälkeen suomiräpin kultapoika Ibe sai tuttuun tapaan hypen kattoon.

Ranskalaisen DJ Snaken keikka oli alusta alkaen täynnä mieletöntä energiaa.  DJ-tuottajan kansainvälisen suosion saavuttaneita kappaleita kuultiin iso liuta ja artisti tanssitti  festarikansaa niin kyykkyyn kuin ylös pomppimaan kappaleellaan “Get Low”.

Elämää sykkivä Sanni nähtiin alkuillasta päälavalla. Artisti, joka ei koskaan jätä kylmäksi yleisöään, sai koko festarikansan laulamaan auringonlaskussa Pride-lippujen hulmutessa. 

Underground-musiikin yksi suurista lähettiläistä, brittiläinen räppäri Stormzy, toi päälavalle huikean visuaalisen esityksen. Taustalaulajakuoron säestämä Stormzy lopetti lauantai-illan päälavalla upeaan showhun, joka nähtiin ja kuultiin pitkälle hämärtyvässä illassa. 

Teltan täydeltä mimmienergiaa tarjosi päivän mittaan sekä PIHLAJA että Yeboyah

Jay1 päräytti ilmoille brittiräpin sanomaa ja Gordon groovaavat bassot lopettivat lauantain festaripäivän telttalavalla. 

Future Stagella jammailtiin lauantaipäivä jälleen konemusiikin tahtiin. Louisahhh toi tuulahduksen berliiniläistä, rouheaa teknoa  ja future-housen tähti Tchami kruunasi lavan päivän energisellä esiintymisellä. 

Yle X -lavalla kuultiin muun muassa YleX vuoden 2022 läpimurtoartistiksi valittua, suvereenisti räppäävää Ege Zulua sekä nousevia tähtiä Kikiä ja Sebastian Notoa.

“Lauantai-päivä antoi ihan parastaan. Yleisö oli selkeästi tullut hyvän musiikin, fiiliksen ja ilon perässä tänään. Oli ihan parasta nähdä kaikki iloiset ihmiset juhlimassa monen vuoden tauon jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa kolmanteen päivään“, kertoo Weekend Festivalin markkinointijohtaja Jyri Heikkinen.

Päätöspäivänä sunnuntaina luvassa vielä hieno kattaus niin kotimaisia kuin ulkomaisia artisteja. Muun muassa EDM:n supertähti David Guetta saapuu tanssittamaan festarikansaa. 

Lippuja sunnuntaipäivään on saatavilla vielä rajoitetusti. 

Weekend Festival starttasi kuumissa tunnelmissa

Kuvat: Niki Soukkio ja Julius Konttinen

Päälavalla päivän avasi Cledos, joka huudatti yleisöä aurinkoisessa alkuiltapäivässä. Kansainvälistä vahvistusta päälavalla nähtiin yhdysvaltalaisräppäri Flo Millin energisen show’n turvin ja brittiräppäri Aj Traceyn päräyttävällä esiintymisellä.
Ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Tove Lo villitsi festarikansaa hiteillään ”Habits” ja ”Talking Body”. Illan huikean tunnelman kruunasi Rae Sremmurdin Swae Lee, joka esitti duon biisien lisäksi myös omaa soolotuotantoa.

Telttalavalla päivän starttasi huikean asenteen omaava Etta. Yhdysvaltalaisräppäri Nle Choppan keikka ei jättänyt ketään kylmäksi ollen täynnä moshpitteja. Brittiläinen räppäri Tion Wayne sai niin ikään yleisön villiintymään lähtiessään itse mukaan yleisön joukkoon moshpittaamaan. Telttalavan ilta huipentui DJ ja tuottaja Astrixin esiintymiseen.

Kuvat: Henri Juvonen, Julius Konttinen ja Niki Soukkio

Päälavalla päivän avasi Cledos, joka huudatti yleisöä aurinkoisessa alkuiltapäivässä. Kansainvälistä vahvistusta päälavalla nähtiin yhdysvaltalaisräppäri Flo Millin energisen show’n turvin ja brittiräppäri Aj Traceyn päräyttävällä esiintymisellä.
Ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Tove Lo villitsi festarikansaa hiteillään ”Habits” ja ”Talking Body”. Illan huikean tunnelman kruunasi Rae Sremmurdin Swae Lee, joka esitti duon biisien lisäksi myös omaa soolotuotantoa.

Telttalavalla päivän starttasi huikean asenteen omaava Etta. Yhdysvaltalaisräppäri Nle Choppan keikka ei jättänyt ketään kylmäksi ollen täynnä moshpitteja. Brittiläinen räppäri Tion Wayne sai niin ikään yleisön villiintymään lähtiessään itse mukaan yleisön joukkoon moshpittaamaan. Telttalavan ilta huipentui DJ ja tuottaja Astrixin esiintymiseen.

Toinen festivaalipäivä alkaa klo 13.00 lauantaina 2.7. 

Helle suosii Weekend Festivalia – tietoa festarivieraille turvalliseen viikonloppuun

Weekend Festival järjestetään Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistossa 1.-3.7.22. Viikonloppuna hellelukemat kipuavat jopa 30 asteeseen, joten aurinkorasvaa ja vettä on hyvä pitää mukana.

Auringolta suojautuminen

Porottavalta auringolta on tärkeää suojautua. Festivaalialueelle saa tuoda max 500ml kokoisen aurinkorasvan mukana. Kuumuudessa myös nesteytys on tärkeää. Muovisen vesipullon voi tuoda tyhjänä festarialueelle, metalliset ja lasiset pullot ovat kiellettyjä turvallisuussyistä. Tyhjän juomapullon voi täyttää vesipisteellä, joka löytyy festivaalialueen pääsisäänkäynnin läheisyydestä. Vesipisteellä on useampi hana. Porteilla ja vesipisteellä sumutetaan lisäksi vettä viilennykseksi.

Festivaalille on rakennettu varjoisia paikkoja ja istumapaikkoja. Lisäksi telttalava, Future Stage ja osa ravintolamaailmasta on katettua tilaa.

Järjestäjä suosittelee festarikävijöitä varautumaan säähän sopivilla vaatteilla ja asusteilla: mukavilla kengillä ja auringolta suojaavilla päähineillä. On myös hyvä varata pieni käsidesi mukaan.

Turvallisuus

Turvajärjestelyillä huolehditaan siitä, että Weekend Festival on turvallinen paikka jokaiselle. Ne kattavat festivaalialueen lisäksi Weekend Village -majoitusalueen sekä parkkialueen. Tapahtumassa työskentelee satoja järjestyksenvalvojia, ja poliisin sekä pelastusviranomaisten kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä tapahtuman aikana. Avun tarpeessa voi kääntyä ensiaputyöntekijän tai turvahenkilökunnan puoleen, joiden tehtävänä on olla välittömänä apuna.

Festivaalialueen ensiapupiste sijaitsee pääsisäänkäynnin läheisyydessä.

HAMK-kohtaamispaikka sijaitsee telttalavan edessä. WOOV-sovelluksen voi ladata täältä – WOOVin avulla näkee myös muun muassa missä muu seurue liikkuu.

Arvotavarat on suositeltavaa jättää narikkaan. Narikat löytyvät sisäänkäyntien yhteydestä. VIP-narikka on ilmainen.

Suosittelemme, että kävijät tutustuvat etukäteen sallittujen ja kiellettyjen esineiden listaan, jotta turvatarkastus sujuu jouhevasti. Kiellettyjä esineitä ovat muun muassa lasipullot, purkit ja tolkit (sisällostä riippumatta), polkupyörat, potku- ja skeittilaudat, retkituolit, lastenrattaat ja –vaunut sekä luonnollisesti alkoholituotteet ja huumaavat aineet sekä räjähteet, ampuma-, terä- ja lyömäaseet.
Lista löytyy tarkemmin täältä.

Kulkeminen alueella ja muuttuvat liikennejärjestelyt

Siirtymiseen festivaalialueella ja sen ulkopuolella kannattaa varata aikaa, jotta vältytään turhalta ruuhkalta. Järjestäjä pyytää festarikävijöitä jonottamaan rauhassa omaa vuoroa erityisesti sisäänkäynneillä.

Weekend Festival aiheuttaa muutoksia Kantolan alueen liikennejärjestelyissä.
Liikennejärjestelyillä on pyritty varmistamaan alueen jouheva ja turvallinen liikenne niin festarikävijöille kuin alueen yrityksille ja asukkaille liikenteenohjaajien turvin. Parikymmentä liikenteenohjaajaa toimii alueella ja lähikaduilla läpi tapahtuman. Alueen kadut suljetaan ylimääräiseltä liikenteeltä.

Majoitusalue sijaitsee Vanajan kirkon vieressä Salomäentien varressa. Alueelta on jalankulunohjaus jalankulkureittejä pitkin Myllärinkadulle ja sieltä tapahtuma-alueelle.

Pysäköinti on kielletty kadunvarteen ja maastoon koko tapahtuma-alueella aluepysäköintikielto-merkein. Alueen parkkipaikat asiakkaille sijaitsevat HAMKin pihalla, ja sieltä on jalankulunohjaus 10-tien jalankulkureittejä Myllärinkatua pitkin tapahtuma-alueelle.

Weekend Festivalin festaribusseilla pääsee liikkumaan kätevästi juna-aseman ja festivaalialueen väliä. Bussi kulkee rautatieasemalta festivaalin pääportille ja ne liikkuvat non-stop periaatteella: Hämeenlinnan rautatieasemalta festarialueelle klo 12.00- 23.00 ja festarialueelta takaisin klo 18.00-02.00 saakka perjantaina ja launtaina, klo 00.00 saakka sunnuntaina.

Festaribussiliput ovat myynnissä täällä.

VR lisävuorot kulkevat Helsinkiin, Tampereelle, Turkuun, Lahteen ja Ouluun.

Muuttuneista liikennejärjestelyistä ja kävelyreiteistä voi lukea lisää täältä.

Ennen kaikkea Weekend Festivalin järjestävät kannustavat ottamaan roiman annoksen hyvää mieltä mukaan, pitämään kaverista huolta ja nauttimaan turvallisesti Weekend Festivalin kymmenvuotisjuhlasta.

Weekend Festivalin muutokset liikenteeseen 1.-3.7.22

Kantolan tapahtumapuistossa järjestettävä Weekend Festival aiheuttaa muutoksia Kantolan alueen liikennejärjestelyissä. Alue sisältää Vanajantien, Kantolankadun, Puusepänkadun, Myllärinkadun, Keksikadun, Rehukadun, Sotkankadun, Luukkaankadun ja Lautatarhankadun.

Liikennemerkit pystytetään 30.6.22 ja rajoitukset astuvat voimaan perjantaina 1. heinäkuuta aamupäivällä noin kello 11.00. Ne puretaan kokonaisuudessaan maanantaina 4. heinäkuuta.  

Liikennejärjestelyillä on pyritty varmistamaan alueen jouheva liikenne niin festarikävijöille kuin alueen yrityksille ja asukkaille liikenteenohjaajien turvin. Turvallinen liikenne ja kulku on ollut suunnitelmassa ensiarvoisen tärkeää. Tämä tarkoittaa sitä, että pääportin ympärille ei synny liikaa liikennettä ja hyvillä järjestelyillä yritetään estää liikennekaaosta sekä väärin pysäköimistä. Parikymmentä liikenteenohjaajaa toimii alueella ja lähikaduilla läpi tapahtuman. 

Tilapäistä liikennejärjestely-suunnitelmaa on päivitetty muun muassa tapahtuman tuotannon myötä. Muutokset ovat puolestaan tuoneet myös lisää vaatimuksia liikenteen järjestelyille. Järjestelyjä on alun alkaen tehty yhteistyössä usean eri tahon kanssa. Niin viranomaisilla kuin kaupungilla on liikenteen suhteen omat vaatimuksensa ja lupia on haettu esimerkiksi ELY-keskukselta. Myös Linnankehitys on toiminut yhteistyössä liikenteen suunnittelussa.   

Lopulliset lupahakemukset on hyväksytty Hämeenlinnan kaupungin lupaviranomaisen toimesta keskiviikkona 29.6.22.

Muutokset liikenteessä 

Kadut suljetaan ylimääräiseltä liikenteeltä, mutta työpaikka- ja asumisliikenne on alueella edelleen normaalisti sallittua. Alueen työntekijät ja asukkaat ovat voineet pyytää festivaalin järjestäjältä kulkuluvat.

Osalla alueen kaduista on muutettuja liikennesääntöjä tai tiesulkuja.

Vanajantien ja Luukkaankadun välissä oleva Puusepänkadun osuus muuttuu yksisuuntaiseksi Vanajantien suunnasta.

Myös Luukkaankatu muuttuu yksisuuntaiseksi suunnasta Puusepänkatu-Kantolankatu, ja siihen ohjataan shuttlebus-liikenne, taksiliikenne sekä drop-point -piste henkilöautoille. 

Myllärinkatu jaetaan kahteen osaan kaukalon avulla, jotta Puusepänkatu 5 toimijat voivat kulkea helpommin. Myllärinkadulta ei ole läpiajoa Puusepänkadulle. Kymppitien siltaremontti aiheuttaa myös itsessään jonkin verran liikenteen haasteita alueelle.

Pysäköinti ja kulkeminen alueella 

Majoitusalue sijaitsee Vanajan kirkon vieressä Salomäentien varressa. Alueelta on jalankulunohjaus jalankulkureittejä pitkin Myllärinkadulle ja sieltä tapahtuma-alueelle.

Pysäköinti on kielletty kadunvarteen ja maastoon koko tapahtuma-alueella aluepysäköintikielto-merkein. Alueen parkkipaikat asiakkaille sijaitsevat HAMKin pihalla, ja sieltä on jalankulunohjaus 10-tien jalankulkureittejä Myllärinkatua pitkin tapahtuma-alueelle.

Lisätietoja Weekend Festivalin alueesta löytyy täältä.

Weekend Village majoitusalue – ekologisia pahvitelttoja, joogastudio, kampaamo ja saunarekka

Weekend Village –majoitusalue on elämää sykkivä ja turvallinen monipuolisesti oheispalveluita tarjoava majoitusalue festivaalivieraille Weekend Festivalin aikana. Weekend Village sijaitsee noin kilometrin päässä festivaalialueesta ja mahdollistaa useille tuhansille festivaalivieraille majoituspaikan vuoden
parhaalle viikonlopulle.

VR järjestää lähiliikenteen ja kaukoliikenteen lisävuoroja Helsinkiin ja
Tampereelle Weekend Festivalin aikana. Lisäksi Elämysmatkat kuljettaa
festivaalikansaa Helsingistä, Lahdesta, Tampereelta ja Turusta festarialueelle. Lue lisää saapumisesta täältä

Kartent tarjoaa ekologisen vaihtoehdon festarimajoittujalle

Weekend Villagen majoitusalue tarjoaa majoittujille oman telttapaikan sekä autopaikan lisäksi myös valmiiksi pystytettyjä 2 hengen telttoja, joista löytyy myös innovatiivinen ratkaisu majoitukseen. Ekologinen, kierrätyskartongista valmistettu Kartent on vastuullisen festarikävijän valinta. Kartent kestää
sadetta ja tuulta, ja se pysyy pimeänä ja viileänä aamuisin. Käytön jälkeen pahvinen Kartent uusiokäytetään ja kierrätetään 100 %. Weekend Villagen leirintään voi saapua juhlimaan myös vaivattomasti: majoituksesta voi ostaa täyden palvelun paketin, jolloin valmiiksi pystytetty teltta tai Kartent sekä ilmapatja, tyyny ja makuupussi kuuluvat hintaan.

Joogaa, kampauksia ja kukkaseppeleitä

Rentoutusta festariviikonloppuun tarjoavat useat eri alojen toimijat. Tuulianna on hämeenlinnalainen joogaopettaja, joka on luonut uraa viime vuosina tiukasti joogaopetuksen parissa. Joogaopettajana hän toimii omassa yrityksessään Kehome Hyvinvointikeskuksessa. Tuuliannan jooga on monelle paikalliselle
tuttu nimi ja käsite. Kehome hyvinvointikeskus perustettiin rohkeasti pandemia- aikana ja siitä onkin tullut Hämeenlinnassa paikallisten rakastama hyvinvoinnin tyyssija. Festarikansalle on luvassa skumppajoogaa, olutjoogaa, tai mitä sitten lasista sattuukin löytymään lauantaina ja sunnuntaina.

Tamperelainen Kukka Kerttuli loihtii kukkaseppeleitä festarikävijöille perjantaina ja lauantaina. Seppeleet (20€) ja rannekukat (10€) tehdään aidoista kukista, leit (5€) valmistetaan tekokukista. Yrityksellä on pitkä historia Tampereen hallituskadulla, ja uusi yrittäjä palvelee asiakkaita ajattoman trendikkäästi.

Beauty Cave loihtii festarikansan näyttävimmät lookit. Festarikampaukset (25€) ja festarimeikit (25€) tehdään paikan päällä lauantaina ja sunnuntaina. Täyden palvelun parturi-kampaamo tarjoaa laajasti  kauneudenhoitopalveluita asiakkaan tarpeisiin sekä Tampereella että Porissa.

”Haluamme tarjota asiakkaillemme pitkän tauon jälkeen kokonaisvaltaisen elämyksen, ja se näkyy monipuolisesti niin artistikattauksessa kuin myös uudistuneessa palvelutarjonnassa esimerkiksi Weekend Villagen, ruokaelämyksien, oheispalvelujen ja VIP-alueiden osalta. Majoitukseen tuomme myös saunarekan”, kerrotaan Weekend Festivalista. ”Leirintä on helppouden lisäksi omalta osaltaan myös ekologisempi vaihtoehto, kun festarin aikana matkustamiseen kotiin ja takaisin ei tarvitse varata aikaa eikä kulkuneuvoa.”

Lisäksi Hämeenlinnan muut majoitusvaihtoehdot ovat valtaosin loppuunvarattuja, joten Weekend Village vastaa myös kaupungin kasvaneeseen majoituskysyntään festariviikonloppuna. Weekend Village palvelee festivaalivieraita perjantaista 1.7. klo 9 alkaen maanantaihin 4.7. klo 12 saakka. Weekend Festivalin liput ja majoitusliput ovat nyt saatavilla. 

 

Majoitusliput

Weekend Festivalin ohjelma on valmis – uusina julkaisuina NLE Choppa, Astrix ja Eli Brown

19-vuotias Memphisistä ponnistava NLE Choppa on tämän hetken kuumimpia nousevia nimiä ja saapuu nyt Weekend Festivaliin sunnuntaina 3.7. 16-vuotiaana suosioon singahtanut rap-artisti on tehtaillut muun muassa platanasinglen ”Shotta Flow” ja hänen debyyttialbuminsa ”Top Shotta” jyräsi myös Top 10 -listalle.

Karummista Memphisin oloista ponnistanut tähti yhdistelee sanoituksissaan katu-hiphoppia, mutta myös syvempiä ja uusia perspektiivejä tarjoavia tekstejä. Nle Choppa on kerännyt yli 5 miljardia maailmanlaajuista suoratoistoa, paikan vuoden 2020 XXL Freshman -listalla ja ehdokkuuden vuoden 2020 BET Hip-Hop Awards -palkinnon parhaaksi uudeksi artistiksi.

Perjantaina 1.7. festivaalin lavalla nähdään tuottaja-DJ Astrix. Israelista kotoisin oleva Astrix tunnetaan psytrance-hiteistä ”Deep Jungle Walk”, ”Adhana” ja ”Pranava”. Yli 15 vuotta kestäneellä uralla Astrix on soittanyt yli 1000 konserttia ympäri maailmaa. Hän jatkaa musiikillisen sanomansa tuomista ja hypnoottista räjähdyssarjaansa kesällä Hämeenlinnassa.

Bristolista kotoisin oleva Eli Brown tuo Weekend Festivaliin sunnuntaina 3.7. ainutlaatuisen näkemyksensä elektronisen musiikin maailmasta. Eli Brown on kylvänyt energiaa klubimaailmaan vuodesta 2016 lähtien muun muassa hitillään ”Believe”, Calvin Harrisin aliaksen, Love Regeneratorin kanssa tuotetulla ”Moving” ja Solardon kanssa tehdyillä ”XTC” -raidoilla.

Kymmenvuotisjuhlaa viettävän Weekend Festivalin artistikattaus yhdistelee juhlavuonna monipuolisesti kansainvälisiä ja kotimaisia kärkinimiä eri genreistä.

Festivaalin lavoilla nähdään pääesiintyjien Post Malonen, David Guettan, DJ Snaken ja Stormzyn lisäksi muun muassa Tove Lo, AJ Tracey, Lil Tjay, Meduza, Tchami, Rezz, Flo Milli, Tion Wayne, Sam Tompkins, Peach Tree Rascals, Elley Duhé, Boy Pablo, Jay1, Pi’erre Bourne ja Zhu.

Weekend Festivaliin on kiinnitetty myös kotimaisia kärkiartisteja, kuten esimerkiksi JVG, Blind Channel, Gasellit, Gettomasa, SANNI ja Pyhimys.

Artistikattaus tulee pitämään yli 80 artistin voimin sisällään niin tanssi-, rap- ja popmusiikin kärkinimiä.

Kaikki lipputyypit ovat saatavilla Ticketmasterista, Lippu.fistä ja Tiketistä.

Osta liput

Weekend Festivalin talkoohaku on alkanut

Tule mukaan rakentamaan Weekend Festivalia kanssamme!

Iloa. Naurua. Ystävyyttä. Musiikkia. Tanssia. Elämyksiä. Weekend Festival ei ole vain musiikkifestivaali – se on jotakin paljon enemmän.

Weekendissä kokoontuvat yhteen seikkailijat: energiset, yhteisölliset, intohimoiset musiikin fanittajat ja elämyksistä nauttijat. Weekend Festivaliin ovat tervetulleita kaikki juuri sellaisina kuin ovat – yhdenvertaisina ja turvallisessa ympäristössä. Sen takaaminen on meille sydämen asia.

Talkootehtävissä valttia ovat huumorintaju, kyky heittäytyä erilaisiin tilanteisiin ja ripaus fyysistä sekä henkistä kestävyyttä. Talkoohaku on auki nyt ja on auki niin kauan kuin paikkoja on vapaana, eli kannattaa hakea pian mukaan!

Aikaisempaa kokemusta ei tarvitse olla, mutta mainitsethan siitä hakemuksessasi niin osaamme löytää juuri sinulle sopivan työtehtävän. Tärkeintä on, että asenteesi on kohdallaan ja olet valmis vastaanottamaan kesän parhaan elämyksen!

Talkoovuorot sijoittuvat festivaalin rakentamiseen sekä purkuun, että festivaalipäiville. Voit halutessasi tehdä niin monta talkoovuoroa, kuin haluat. 

Voit hakea talkoolaiseksi seitsemälle eri pisteelle, joita ovat rakennus, purku, backstage, leirintä, siivous, rannekkeenvaihto sekä asiakaspalvelu. Talkootehtäviin annetaan erillinen opastus.

Lue lisää ja hae mukaan alta!

Talkoohaku

Stormzy kiinnitetty Weekend Festivaliin

Stormzy liittyy kymmenvuotisjuhlaansa viettävän festivaalin tähtikaartiin. Festivaalin lavoilla nähdään myös Elley Duhé ja Isaac Sene sekä Pehmoaino. Weekend Festivalia juhlitaan 1.-3.7.2022 Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistossa.

Stormzy on yksi Ison-Britannian inspiroivimmista ja vaikutusvaltaisimmista kulttuurihahmoista. Stormzy saapuu esiintymään Weekend Festivaaliin suuren kysynnän saattelemana: tähti on esiintynyt Suomessa viimeksi vuonna 2017, ja julkaissut sittemmin lukuisia hittibiisejä sekä albuminsa ”Heavy Is The Head”, jonka kappaleita ei livenä ole päästy Suomessa kuulemaan. Albumi saavutti ykkössijan UK virallisella albumilistalla ja sitä on suoratoistettu maailmanlaajuisesti yli miljardi kertaa. Sen lisäksi, että artisti on underground-musiikkimaailman yksi suurista pioneereista, hänet tunnetaan myös tasa-arvoisuuden puolestapuhujana.

Festivaali saa myös kansainvälistä vahvistusta, kun Elley Duhé nousee lavalle. Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Duhé tunnetaan voimaannuttavista sanoituksistaan ja hiteistään ”Immortal”, ”Middle of the Night” sekä ”Happy Now”. Artistia kuunnellaan Spotifyssa kuukausittain lähes 20 miljoonaa kertaa.

Siilijärveltä ponnistava Isaac Sene on monilahjakas artisti/lauluntekijä, jonka odotettu EP-levy julkaistiin helmikuussa 2020. Vuoden 2021 aikana Sene julkaisi kuuntelijoilleen uutta, kantaanottavaa musiikkia singelohkaisujen ”N-sana” ja ”Nälkä” muodossa. Modernia soul-vivahteista poppia, jossa kuullaan myös jazz-musiikin vaikutteita, esittävä Isaac Zene kilpaili tänä keväänä myös UMK-finaalissa kappaleellaan ”Kuuma jäbä”.

Persoonallista indievaikutteista popmusiikkia tekevä Pehmoaino on noussut singleillään ”sekaisin” ja ”rakasta mua” yhdeksi puhutuimmista uusista artisteista. Elokuussa 2021 julkaistu debyyttisingle “sekaisin” nousi YleX:n soittolistalle ja tulevana kesänä artisti nähdään ensimmäisillä festivaalikeikoilla.

Kymmenvuotisjuhlaa viettävän Weekend Festivalin artistikattaus tulee olemaan festivaalille ennennäkemättömän monipuolinen. Festivaali tuo Hämeenlinnaan tämän hetken suurimpia kansainvälisiä ja suomalaisia artisteja. Artistikattaus tulee pitämään yli 80 artistin voimin sisällään niin tanssi-, rap- ja popmusiikin kärkinimiä.

Kaikki lipputyypit ovat saatavilla Ticketmasterista, Tiketistä ja Lippu.fistä.

Kaikkien lipputyyppien hinta nousee 2.5.2022.

DJ Snake Weekend Festivaliin!

Hämeenlinnan Kantolanpuistossa 1.-3.7.2022 juhlittavan festivaalin pääesiintyjäksi on kiinnitetty elektronisen tanssimusiikin eliittiin kuuluva DJ Snake.

Aiemmin julkaistut pääesiintyjät ovat tämän hetken maailman suosituimpiin artisteihin lukeutuva Post Malone sekä kaksi kertaa vuoden DJ:ksi valittu David Guetta.

Suurta kansainvälistä suosiota nauttivan tähden, DJ Snaken, meriitit ovat kiistattomia: 35-vuotiaan ranskalaisen DJ-tuottajan musiikkia on striimattu 32 miljardia kertaa ympäri maailman.

Viimeisimpiin hitteihin lukeutuva, Justin Bieberin kanssa yhteistyössä tehty, ”Let Me Love You” on rikkonut useita timantti- ja multiplatinarajoja. DJ Snake on takonut kansainvälisen suosion saavuttaneita kappaleita myös muun muassa Major Lazerin ja MØn sekä Selena Gomezin, Cardi B:n ja Ozunan kanssa.

Festivaali saa myös laajempaa kansainvälistä vahvistusta, kun muun muassa AJ Tracey, Lil Tjay, Meduza, Flo Milli, Tion Wayne, Sam Tompkins sekä Peach Tree Rascals esiintyvät kaikki Suomessa ensi kertaa. Ulkomaisista artisteista lavalle nousevat myös Tove Lo, Gorgon City sekä Rezz. Suomalaisista artisteista lavan haltuun ottavat esimerkiksi Blind Channel, Gasellit, JVG, Sanni ja Pyhimys.

Weekend Festivalissa soittaa heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna yli 80 artistia, ja festareilla nähdään monipuolinen kattaus niin kansainvälisiä huippuja eri musiikkigenreistä, kotimaisia kärkinimiä kuin myös nousevia artisteja.

Lisää artistijulkaisuja on luvassa vielä kevään aikana.

Päiväkohtaiset esiintyjät julkaistaan ma 11.4. ja samalla alkaa kaikkien lipputyyppien ennakkomyynti Weekend Festivalin uutiskirjeen tilaajille.

Virallinen lipunmyynti alkaa ti 19.4. klo 9.00.

Myyntipaikkahaku Weekend Festivaliin on alkanut

Tulemme päivittämään ruokatarjontaamme ja haemme nyt ravintoloita Weekend Festivalin makunystyröitä hellivään ruokamaailmaan, Taste of Weekendiin! Tämän lisäksi haemme kahvila- ja herkkumyyjiä, tuote- ja palvelumyyjiä sekä aktiviteettien järjestäjiä, esimerkiksi joogastudioita, tekemään kanssamme ikimuistoista Weekend Festivalin kymmenvuotisjuhlaa Kantolan tapahtumapuistoon 1.-3.7.2022.

Myyntipaikkahaku on avoinna 17.4.2022 saakka. Myyjäksi tai ravintoloitsijaksi hakeminen ei sido vielä mihinkään. Otamme hakijoihin yhteyttä viimeistään hakuajan päätyttyä ja tulemme käsittelemään hakemuksia jo haun aikana.

Lue lisää myyntipaikoista täältä ja hae nyt mukaan kesän parhaaseen viikonloppuun!

Hae myyntipaikkaa

YleX lavan uudet artistit julkaistu

Weekend Festivalilta uusia julkistuksia – Muun muassa Pihlaja, BESS ja Jesse Markin!

10-vuotisjuhlavuottaan heinäkuun 1.-3.7.2022 Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistossa juhlivan Weekend Festivalin ohjelmaan on lisätty joukko kovassa nosteessa olevia kotimaisia artisteja.

Weekend Festivalissa nähdään ensi kesänä monipuolinen kattaus niin kansainvälisiä huippuja eri musiikkigenreistä, kotimaisia kärkinimiä kuin myös nousevia artisteja. Festivaalin tuoreita kiinnityksiä ovat Averagekidluke, BESS, Ege Zulu, Etta, F, Jambo, Jesse markin, Kiki, Lauri Haav, Louie Blue, Madboiali, Mary Ann Hawkins, MC KOO, NCO, Pihlaja, Sebastian Noto, Sexmane ja Turisti.

Festivaalin YleX-lavalle nousee muun muassa juuri YleX vuoden 2022 läpimurtoartistiksi valittu, vakuuttavia kokonaisuuksia julkaissut ja suvereenisti räppäävä Ege Zulu sekä monipuolisuudellaan ihastuttava Etta, joka julkaisi genrerajoja rikkovan debyyttialbuminsa Tyttö kesäkuussa 2021 ja vakiinnutti sen myötä asemansa yhtenä tämän hetken mielenkiintoisimpana artistina. 

Lisäksi festivaalissa nähdään myös R&B-musiikin tyylilajeja taidokkaasti ja persoonallisesti yhdistävä laulaja-lauluntekijänä tunnettu, vuonna 2020 Emma-gaalassakin Vuoden tulokkaaksi ehdolla ollut Pihlaja, sekä lukuisista kulta- ja platinahiteistään tunnettu tämän vuoden UMK:stakin tuttu pop-artisti BESS, joka pitää tällä hetkellä hallussaan Suomen singlelistan kärkisijaa kappaleellaan Ram Pam Pam. Heidän ohellaan Hämeenlinnassa kuullaan myös Indiekomeetta Jesse Markinia, jonka musiikin tyylilajeja erittäin tyylitajuisesti yhdistelevä pitkäsoitto NOIR on ollut todellinen arvostelumenestys. NOIR poiki Markinille myös Emma-ehdokkuuden Vuoden rock- kategoriassa.

YleX mukana kuratoimassa

Weekend Festivalin festivaalialueen neljä eri esiintymislavaa tarjoavat monipuolisesti musiikkielämyksiä ja 10.2. julkaistut artistit tulevat esiintymään Weekend Festivalin YleX-lavalla, jota YleX on ollut mukana kuratoimassa.

Weekend Festivaalin lavoilla nähdään ulkomaisista artisteista muun muassa Post Malone, David Guetta, Tove Lo, Nina Kraviz, Rezz, Tchami ja Zhu. Festivaaliin on jo aiemmin kiinnitetty myös kotimaisia kärkiartisteja, kuten esimerkiksi JVG, Sanni ja Pyhimys. Kaiken kaikkiaan Weekend Festival tuo Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistoon tulevana kesänä yli 80 artistia ja lisää artistijulkaisuja on luvassa kevään aikana. Festivaalin liput saatavilla Ticketmasterista.

10.2. julkaistut Weekend Festivalin artistit:

AVERAGEKIDLUKE
EGE ZULU
ETTA
BESS
F
JAMBO
JESSE MARKIN
KIKI
LAURI HAAV
LOUIE BLUE
MADBOIALI
MARY ANN HAWKINS
MC KOO
NCO
PIHLAJA
SEBASTIAN NOTO
SEXMANE
TURISTI

Aiemmin julkaistut artistit:

POST MALONE
DAVID GUETTA
BOY PABLO 
CLEDOS
IBE
JAY1
JVG
NINA KRAVIZ
PI’ERRE BOURNE
PYHIMYS
REZZ
SANNI
SURF CURSE
TCHAMI
TOVE LO
YEBOYAH
ZHU

Post Malone ja David Guetta Weekend Festivaliin!

Weekend Festivalissa nähdään ensi kesänä suurta suosiota nauttivien kansainvälisten ja kotimaisten artistien keikkoja. Festivaalin monipuolisessa musiikkikattauksessa on luvassa harvinaista herkkua, kun 26-vuotias Teksasista kotoisin oleva Post Malone sekä yksi kaikkien aikojen suosituimmista dance-musiikin uranuurtajista David Guetta nousevat lavalle. Post Malone on tällä hetkellä Spotifyn kuunnelluimpia artisteja globaalisti. Hänen uotannollaan on yli 70 miljardia striimiä. Guetta on uransa aikana myynyt yli 50 miljoonaa levyä, ja hänen kappaleitaan striimataan yli 3 miljardia kertaa vuodessa. Guetta tanssitti Weekend Festivalin juhlakansaa jo festivaalin ensimmäisenä vuonna 2012 ja tekee sen uudestaan ensi kesänä 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Teemme täysin uudenlaista Weekend Festivalia”, kertoo Weekend Festivalin Festival Director Martin Mustonen. ”Artistikattauksemme ei ole enää pelkästään elektronista musiikkia edustava, vaan haluamme tarjota asiakkaillemme monipuolisesti eri genrejen kovimpien artistien esiintymisiä festivaalissa. Weekend Festivalin tapahtuma-alue Kantolassa tulee olemaan pinta-alaltaan Suomen suurimpia ja se mahdollistaa sen, että pystymme tuomaan festivaalille kansainvälistä suosiota nauttivia kärkiartisteja. Tapahtuma-alueen laajuuden myötä meille on tulossa useampi upea lava-alue sekä VIP-alue, jotka tarjoavat erilaisia musiikkielämyksiä ja kokoluokaltaan suuria oheispalveluita kattavasti ja turvallisemmin kaikenkäisille musiikin ystäville.

Weekend Festival ilmoitti aiemmin viikolla uudeksi paikakseen Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuiston ja samalla laajenevansa kolmipäiväiseksi. Festivaalin 10-vuotisjuhlavuotta juhlitaan 1.-3.7.2022.

Aiemmin festivaali on julkaissut festivaalilla esiintyvistä artisteista muun muassa Tove Lon, Nina Kravizin, Boy Pablon, JVG:n, Sannin ja Pyhimyksen. Kaiken kaikkiaan artisteja tulee esiintymään kolmipäiväisen festivaalin aikana yli 80. Weekend Festivalin 3 päivän lippujen ennakkomyynti alkaa Ticketmasterissa Weekendin uutiskirjeen tilaajille pe 3.12. klo 9.00.

Kolmen päivän ennakkolipun hinta on 179 €. Muut liput tulevat myyntiin 10.12.21 klo 9.00. 2020 ja 2021 vuoden festivaaleille ostetut liput käyvät vuoden 2022 festivaalin pääsylippuina. Vuoden 2020 ja 2021 kahden päivän lipuilla saa vuoden 2022 festivaalissa kolmen päivän rannekkeen.

Weekend Festival 2022 juhlitaan 1.-3.7. Kantolan tapahtumapuistossa

Paikkajulkaisun myötä festivaali ilmoittaa laajenevansa kolmipäiväiseksi. Weekend Festivalin 3 päivän lippujen ennakkomyynti alkaa pe 3.12. klo 9.00. Kolmen päivän ennakkolipun hinta on 179 €. Muut liput tulevat myyntiin 10.12.21 klo 9.00. 

Weekend Festival tuo Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistoon tulevana kesänä yli 80 artistia. Festivaalin lavoilla nähdään ulkomaisista artisteista muun muassa Tove Lo, Nina Kraviz, Boy Pablo, Jay 1, Pi’erre Bourne, Rezz, Tchami ja Zhu. 

Weekend Festivaliin on kiinnitetty myös kotimaisia kärkiartisteja, kuten esimerkiksi JVG, Sanni ja Pyhimys. 

Pääartistit ja lisää artistijulkaisuja on luvassa lähiaikoina.  

Weekend Festivalia juhlitaan Kantolan tapahtumapuistossa sekä sen vieressä olevalla teollisuusalueella. Kokonaisuudessaan Weekend Festivalin tapahtuma-alue on pinta-alaltaan suurimpia koskaan järjestettyjä festivaalialueita Suomessa. 

”Weekend Festival järjestetään juhlavuoden kunniaksi suuremmin kuin koskaan aikaisemmin”, kertoo Weekendin Festival Director Martin Mustonen. ”Kantolan tapahtumapuisto tarjoaa ainutlaatuiset puitteet täysin uudistuneelle ja suuremmalle Weekend Festivalille. Haluamme olla Suomen eurooppalaisin festivaali ja siihen tarvitaan suuri ja toimiva tapahtumakenttä.  Lisäksi Hämeenlinna on loistavien liikenneyhteyksien päässä isojen kaupunkien keskellä. Luomme tätä tapahtumaa yhdessä hämeenlinnalaisten kanssa tekemällä yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa mahdollisimman laaja-alaisesti. Tarjoamme asiakkaillemme pitkän tauon jälkeen kokonaisvaltaisen elämyksen, ja se tulee näkymään monipuolisesti niin artistikattauksessa kuin myös uudistuneessa palvelutarjonnassa esimerkiksi ruokaelämyksien, oheispalvelujen ja VIP-alueiden osalta.

Myös Hämeenlinnassa odotetaan Weekend Festivalia. ”Tämä on upea asia Hämeenlinnan imagolle ja huikea piristysruiske alueen elinkeinoelämälle”, iloitsee Hämeenlinnan elinkeinoyhtiö Linnan Kehityksen toimitusjohtaja Kari Saarinen. ”Arviomme mukaan festivaalin alueellinen talousvaikutus tulee olemaan noin 10 miljoonaa euroa vuodessa”, jatkaa Saarinen.

Kolmen päivän lippujen ennakkomyynti Weekendin uutiskirjeen tilaajille ja liput saatavilla Ticketmasterista. 2020 ja 2021 vuoden festivaaleille ostetut liput käyvät vuoden 2022 festivaalin pääsylippuina. Vuoden 2020 ja 2021 kahden päivän lipuilla saa vuoden 2022 festivaalissa kolmen päivän rannekkeen. 

Snoop Dogg Suomeen syyskuussa!

Hiphop-musiikin legendaarinen uranuurtaja Snoop Dogg saapuu konsertoimaan Helsingin Jäähallille 5.9.2022 osana ”I Wanna Thank Me” – maailmankiertuetta. 

Suomen konsertissa nähdään vierailevina tähtinä Warren G, D12, Versatile, Tha Dogg Pound & Obie Trice.

Lippujen myynti starttaa Ticketmasterissa perjantaina 26.11. klo 11.00 alkaen 69€.

Artisti julkaisi juuri myös uuden albuminsa Snoop Dogg Presents Algorithm. Albumilla kuullaan useita yhteistyökappaleita Def Jamin historian, nykyhetken ja tulevaisuuden suurilta nimiltä. 

Snoop Dogg on todellinen hiphop-legenda, sillä hän on ollut aktiivinen jo vuodesta 1992 alkaen. Hän on ollut yksi maailman menestyneimmistä rap-artisteista aina uransa alkuajoista alkaen ja tänä päivänä supertähti toimii A&R-positiossa Def Jam -levymerkillä.

Seitsemän Snoop Doggin albumia on myynyt platinaa jo pelkästään Yhdysvalloissa, ja maailmanlaajuisesti hiphop-legendan albumit ovat myyneet yli 35 miljoonaa kappaletta. Artistin uraauurtavasta asemasta kertoo myös se, että hänelle myönnettiin tähti Hollywood Walk Of Famelle vuonna 2018. Snoop Doggin konsertti on osa ensi vuonna järjestettävää Weekend Festivalin 10-vuotisjuhlavuotta.

Weekend Festival järjestetään tulevana kesänä heinäkuun alussa 1.-2.7.2022 uudessa paikassa, Suomen tämän hetken suurimmalla tapahtuma-alueella. Weekend Festivalin uusi alue ja ensimmäiset artistit julkaistaan joulukuussa 2021.