Espoon Vermon tapahtumapuistossa järjestetyn Weekend Festivalin päälava syöksi lauantaina lasereita ja tulta. Viikonlopun aikana lavoilla nähtiin yli 60 artistia: niin kansainvälisten huippujen ja kovimpien DJ- ja tuottaja -tulokkaiden esiintymisiä kuin tunnettujen suomalaisten artistien vierailuja. Festivaali palaa Vermon tapahtumapuistoon ensi vuonna. Oheistapahtumineen viikonloppu keräsi noin 39 000 kävijää.
Timmy Trumpet saapui ensi kertaa Suomeen ja villitsi Weekend Festivalin yleisöä.
Päälavalla nähtiin koko lauantaipäivä aitoa elektronisen tanssimusiikin fiilistä, pohjoismaiden suurin lasershow ja upeita pyroefektejä. Päivän päälavalla avasi norjalainen Tungevaag, joka viritti tunnelman koko festaripäivään. “This is the best festival in the whole world”, fiilisteli Tungevaag ja päälavan starttikin osoitti jo, että Espoossa on bileet.
Tungevaagin jälkeen bileitä jatkoi CNNCT-alueen viime vuonna täyttänyt Da Tweekaz -duo, joka palasi Weekendiin järisyttävän hardstyle-settinsä kanssa. Heidän jälkeensä australialainen tuottaja ja DJ Will Sparks jatkoi viikonlopun hienoa fiilistä ja pimenevässä illassa lavalle nousi tanssimusiikin uranuurtaja, DJ ja tuottaja R3HAB, jonka keikka oli alusta alkaen täynnä mieletöntä energiaa.
Viikonlopun kiistatta toivotuimpiin esiintyjiin kuuluva, Yli 2,5 miljardia latausta tuotannollaan kerännyt australiainen DJ, lauluntekijä ja tuottaja Timmy Trumpet räjäytti festivaalipotin. Valovoimaisen esiintyjän trumpetti-show’ta ei ole koskaan aiemmin nähty Suomessa. Sinivalkoisen lipun liehuessa artistin puheista huokui kiitollisuus suomalaista yleisöä kohtaan. Lavalla kuultiin myös remixeja kotimaisen kansan suosikkikappaleista – niin Haloo Helsingin, Kaija Koon kuin Käärijänkin tuotannosta.
Päälavan illan viimeinen esiintyjä ja samalla festariviikonlopun huipentanut Alesso teki odotetun paluun Weekend Festivaliin. Elektronisen musiikin uranuurtaja ja lukemattomia yhteistyöprojekteja maailman kuuluisimpien artistien kanssa tehneen ruotsalaisen DJ ja tuottajan setti oli täynnä hittejä koko pioneerin uran ajalta. Artisti todella otti yleisönsä ja villitsi kappale toisensa jälkeen. Alesson esiintyminen ja samalla tämän vuoden Weekend Festival päättyivät upeaan ilotulitukseen.
Alesson upea esiintyminen kruunasi Weekend Festivalin. Näyttävä ilotulitus sekä Pohjoismaiden historian suurin lasershow valaisivat Vermon taivaan.
Future Stagella biletunnelma oli huipussaan koko päivän. Jaxomy ja tämän kesän tanssihitti Pedro toivat auringon niin Espoon taivaalle kuin festarikansan kasvoille. Festivaalilla artistille ojennettiin myös platinalevy Sony Music Finlandin toimesta.
Menestystä kotimaassa ja kansainvälisesti saavuttanut HeavyWeight toi lavalle myös yllätysesiintyjiä, kun Pyhimys ja Mikael Gabriel hyppäsivät duon kanssa lauteille. Future-stagella nähtiin lisäksi hardstyle- ja drum ‘n’ bass -artisteja, kuten Vibe Chemistry, Atmosfearz, Coone ja illan huipentanut Brennan Heart.
CNNCT Stagella päivän avasivat Atro ja Kore, joiden jälkeen legendaarinen Orkidea otti lavan haltuun. 1990-luvun alusta lähtien Skandinavian yksi johtavista DJ:istä, trancen ja progressiivisen musiikin pioneeri, viritti lauantai-iltapäivän tunnelman huippuunsa. Hänen lisäkseen lavalla nähtiin muun muassa Chris Avantgarde ja ukrainalainen DJ & tuottaja Miss Monique, joka tunnetaan erityisesti melodisen house- ja teknomusiikin saralla.
Genelec-lavalla nautittiin myös lauantaina kotimaisten artistien seteistä, kun muun muassa Jekaterina ja Orion järjestivät bileet festivaalin intiimillä sisälavalla.
“Lauantaipäivä oli mieletön huipentuma festivaalille. Oli hienoa palata uudestaan Vermoon ja olemme innoissamme, kun pääsemme järjestämään tapahtuman näissä puitteissa myös ensi vuonna. Meillä on luonnollisesti tavoitteena joka vuosi nostaa asiakkaidemme kävijäkokemusta vielä entisestään, ja kuuntelemme kävijöiden mielipiteitä niin artistien kuin palveluiden osalta: oli kyseessä sitten loistokas lasershow taikka Suomessa ennen näkemätön esiintyjä. Weekend Festival tulee ensi vuonna taas Espooseen ja lupaamme jälleen järjestää vuoden bileet”, kiittelee Weekend Festivalin markkinointijohtaja Atro Anttila.
Kaiken kaikkiaan festivaalilla esiintyi yli 60 artistia. Ensi vuonna Weekend Festival palaa Vermon tapahtumapuistoon jälleen elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Myös ensi vuonna festivaali tullaan järjestämään ikärajallisena.
“Kiitos festarikansalle ja jokaiselle taholle, joka on ollut mukana järjestämässä ja mahdollistamassa tämän kesän Weekend Festivalia,” Anttila summaa.