Lukuisat pyroefektit valaisivat taivaan festarikansan juhliessa David Guettan keikalla (Kuva: Henri Juvonen)

Weekend Festivalin kymmenvuotisjuhlan viimeisen päivän kunniaksi päälava syöksi tulta. Kävijöitä kolmen päivän aikana oheistapahtumineen kertyi n. 60 000.Sunnuntaina lavoilla nähtiin energisiä esiintymisiä ja kansainvälisiä keikkoja. Sunnuntain aikana Weekend Festivalissa kuultiin 28 artistia. Kaiken kaikkiaan festareilla esiintyi 81 artistia.

Päälavan päivä lähti liekehtien käyntiin, kun Gettomasan pyrot ja Kantolan kuuma aurinko lämmittivät festarikävijöitä. Kädet baunssasivat Emma-palkitun  artistin otettua yleisöä haltuun. Blind Channelin myötä kuuma tunnelma jatkui päälavan iltapäivässä. Yleisöstä ei löytynyt luultavasti yhtäkään, jolta “Dark Siden” kertosäe olisi jäänyt laulamatta. 

Yhteislaulu jatkui JVG:n energisen show:n aikana, kun yleisö lauloi ääniä käheäksi hittibiisistä toiseen. Lavalle nousivat myös Pete Parkkonen ja Sini Sabotage. “Tääl on ihan sairas meininki”, Jare ja Ville Galle kiittelivät yleisöä.

Sormet nousivat pystyyn australialaisen räppäri ja lauluntekijä Masked Wolfin keikalla. Intohimoinen hiphopin sanansaattaja sai väen tanssimaan villisti “Astronaut in The Ocean” -hittibiisin aikana. Thank you so much Weekend Festival for having me. I drove and travelled for 40 hours just to be here and I appreciated every moment here, never give up your dreams!’’. Masked Wolf kommentoi keikan jälkeen. 

Päälava sai arvoisensa päätöksen, kun festarin kaikkien aikojen toivotuin artisti, EDM-musiikin uranuurtaja David Guetta nousi lavalle. Guetta tanssitti Weekend Festivalin juhlakansaa jo festivaalin ensimmäisenä vuonna 2012 ja teki sen jälleen tänään 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Keikka alkoi artistin suurimmalla hitillä, Titaniumilla. Pyrot valaisivat taivaan ja yleisö räjähti kun ensisoinnut pärähtivät ilmoille. ‘’It was unbelievable. Thank you for having me Weekend Festival’’ David Guetta kiitti keikan jälkeen.

Pyhimys starttasi Telttalavan päivän. Yleisö lauloi mukana koko keikan aina alun “Kynnet Kynnet” -kappaleesta lopun “Jättiläinen”-hittiin.  ‘’Jos saisin mennä naimisiin jonkun festivaalin kanssa, se olisi Weekend Festival. Me saisimme monta lasta ja kaikilla olisi leit kaulassa’’, Pyhimys kommentoi fiiliksiään Weekend Festivalissa. 

Brittiläinen 25-vuotias laulaja-lauluntekijä, R&B-tyylisestä ja soul-herkästä soundista tunnettu Sam Tompkins keinutti yleisöä ensi kertaa Suomessa ja yhdysvaltalaisen laulaja-lauluntekijän Elley Duhén herkkää ääntä kuultiin telttalavan alkuillassa. Telttalavan viimeisenä esiintyjänä nähtii suureen suosioon singahtanut, ukrainalainen vuoden 2021 Euroviisuista tuttu elektrofolkyhtye  Go_A.

Future Stagen päivän starttasi jo 2012 Weekend Festivalilla soittanut Heavyweightin Sheikkinen, joka palasi juhlistamaan festarin 10-vuotisjuhlaa spessukeikalla. Raskaan sarjan  konemusiikin dj-tuottajan keikan aikana basson soundi tuntui sydämessä asti. 

Kansainvälisestikin mainetta saavuttanut Super8 & Tab – tranceduon aikana festarikansa innostui niin shufflaamaan kuin punnertamaan tanssiliikeiden välissä. DJ-skenessä tunnettu berliiniläinen Stella Bossi ja brittiläinen Eli Brown toivat kansainväliset terveiset ja energiset bileet Futurestagelle. Yleisö viillintyi ensi kertaa Suomessa esiintyneen, house-musiikin radioon palauttaneen Meduzan keikalla auringon laskiessa horisonttiin. Future stagen lopettivat Suomen teknomusiikin suurimmat sanansaattajat Martin K4rma Sekä Zacharian ja Simona

YleX -lavan päivän käynnisti vaihtoehtoista rockia esittävä Solaire. Ylex Stagella esiintynyt Louie Blue, 19-vuotias modernin R&B -musiikin turkulaislupaus rentoutti Weekendin yleisöä pehmeällä äänellään esittämällä muun muassa 2020-vuonna julkaistun ”Noisy” -kappaleen. YleX -lavalla nähtiin myös monia nousevia, ja myös paikkansa vakiinnuttaneita kotimaisia artisteja, kuten Pehmoaino, Hassan Maikal ja Lauri Haav

“Tätä parempaa kymmenvuotisjuhlaa en olisi voinut toivoa. Näitä vielä 50 lisää. Kiitos.” Weekend Festivalin markkinointijohtaja Jyri Heikkinen kiteytti. 

Sunnuntaipäivä antoi kymmenvuotisjuhlalle arvoisensa lopetuksen. Vuoden 2023 Weekend Festival juhlitaan 4.8.-5.8.2023. Festivaalin paikka ilmoitetaan myöhemmin. Kahden päivän Early Bird -liput ovat nyt myynnissä 125€ hintaan.

osta liput