Weekend Festival
Vuodesta 2012 lähtien Weekend Festival on tuonut yhteen musiikin ystävät, unohtumattomat show’t ja vuoden parhaat viikonloppubileet. Festivaaliviikonlopun aikana yleisö pääsee nauttimaan kansainvälisistä ja kotimaisista artisteista, monipuolisista palveluista, laadukkaista ruokaelämyksistä sekä ainutlaatuisesta festaritunnelmasta.
Pohjoismaiden suurimpana elektroniseen musiikkiin painottuvana festivaalina Weekend Festival edustaa paljon muutakin kuin musiikkia. Se on iloa, yhteisöllisyyttä, elämyksiä ja musiikin voimaa parhaimmillaan. Lähes viidentoista vuoden ajan Weekend on tuonut Suomeen lukuisia kansainvälisiä tähtiä ja genrerajoja ylittäviä esityksiä, joita täydentävät näyttävät lavarakenteet, valot, laserit ja pyrotekniikka.
Weekend Festivalissa on tähän mennessä esiintynyt yli 800 artistia eri puolilta maailmaa, ja vuosien aikana festivaali on kerännyt yli 840 000 kävijää yhteensä yli 50 eri maasta. Suomen lisäksi Weekend Festival on järjestetty myös Virossa ja Ruotsissa.
Festivaali on palkittu neljä kertaa YleX:n parhaana suomalaisena festivaalina, ja se on ollut ehdolla myös European Festival Awards -kilpailussa Euroopan parhaaksi keskisuureksi festivaaliksi.
Arvot
Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo
Jokainen on tervetullut festareille juuri sellaisina kuin ovat, ja kaikenlainen syrjintä on ehdottomasti kielletty. Sosiaalisen medioiden alustoille tulevat vähemmistöjä syrjivät tai rasistiset kommentit tullaan ehdoitta poistamaan. Edellytämme henkilökunnaltamme ja yhteistyökumppaneiltamme samoja arvoja.
Turvallisuus
Minkäänlainen kiusaaminen, väkivalta tai vihapuhe ei ole tervetullutta Weekend Festivaliin. Jos koet festivaaleilla turvattomuuden tunnetta tai todistat sopimatonta käytöstä, ilmoitathan asiasta lähimmälle järjestyksenvalvojalle. Haluamme tarjota kaikille positiivisen ja ystävällisen ympäristön, jonka vuoksi meillä on nollatoleranssi tämänkaltaista toimintaa kohtaan.
Elämyksellisyys
Weekend Festival tarjoaa monipuolisen ja kansainvälisen musiikin lisäksi myös paljon muuta, kuten Suomessa ennennäkemättömiä ja hulppeita lavoja sekä pyrotekniikoita. Monipuolinen musiikki, ruoka, alueen visuaalisuus ja tunnelma muodostavat yhdessä kokonaisvaltaisen festivaalielämyksen.