Tapahtumat

Weekend Festivalin tapahtumat

Weekend Festival järjestää oheistapahtumia, joissa pääset näkemään maailmanluokan artisteja myös festivaalikauden ulkopuolella. Intohimoiset elektronisen musiikin fanit ovat pyytäneet, että saisivat kokea Weekendiin huumaa myös muina aikoina, ja me haluamme vastata tähän toiveeseen.

Olipa kyseessä sitten klubikeikka kaupungin sykkeessä tai intiimi konsertti eksklusiivisessa ympäristössä, Weekend Festivalin oheistapahtumat tarjoavat musiikillisia elämyksiä musiikin ystäville ympäri vuoden. Tule mukaan kokemaan maailmanluokan musiikkia ja Weekendin tunnelmaa!

David Guetta The Monolith Stadium Tour 23.8.2025 Tallinna, Laululava

Maailman suurin elektronisen tanssimusiikin ikoni David Guetta valloittaa Laulavan lauantaina 23. elokuuta lavalle tuoden sinne jättimäisen The Monolith -konseptinsa, joka on yksi kunnianhimoisimmista tuotannoista, jota maailman tanssimusiikkikentällä on koskaan nähty. The Monolith – show esitellään Pohjois-Euroopan yleisölle nyt ensimmäistä kertaa. Kyseessä on samalla Guettan ainoa esiintyminen Pohjoismaissa ja Baltiassa tänä vuonna.

The Monolith -live konsepti tarjoaa yleisölle ainutlaatuisen audiovisuaalisen elämyksen, joka yhdistää huipputason valaistuksen, äänen ja visuaaliset efektit sekä David Guettan klassikkobiisit ja tämän hetken kuumimmat hitit ennennäkemättömällä tavalla.

David Guetta on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista DJ -tuottajista, ja hän on toiminut suunnannäyttäjänä elektronisen tanssimusiikin, pophittien ja visuaalisen näyttävyyden osalta jo kolmella eri vuosikymmenellä. Guettan hitit, kuten Titanium, When Love Takes Over, Without You, She Wolf ja Turn Me On, ovat valloittaneet listoja ympäri maailman ja tuoneet hänelle lukuisia tunnustuksia, kuten kaksi Grammy-palkintoa.

Lipunmyynti alkaa maanantaina 10.3. klo 10.00.

Osta liput

Boris Brejcha 13.9.2025 Nylanderin Puisto

Saksalainen DJ-suuruus Boris Brejcha Suomeen syyskuussa – suuri ulkoilmakeikka Helsingissä!!
Saksalainen DJ-suuruus ja musiikkituottaja Boris Brejcha saapuu konsertoimaan Suomeen syyskuussa. Brejcha esiintyy suuressa ulkoilmakonsertissa Nylanderin puistossa Helsingin Kumpulassa lauantaina 13. syyskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 3. Helmikuuta klo 12:00.

Boris Brejcha on lumonnut suomalaisyleisönsä jo aiemmin muun muassa loppuunmyydyssä konsertissaan CNNCT Festivalilla 2022 sekä viime kesänä Weekend Festivalin Future Stagen päätösesiintyjänä.

Konserttipaikkana on Nylanderin puisto Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan ja Vallilan siirtolapuutarhan vieressä. Alueella on aiemminkin pidetty mittavia musiikkitapahtumia siten, että lava ja yleisö ovat olleet Hämeentien sillan alla. Tällä kertaa yleisölle tarjoutuu aiempaa monipuolisempi mahdollisuus konsertin seuraamiseen, sillä yleisöalue jatkuu sillan alta myös puiston puolelle. Lisäksi sinne on mahdollisuus ostaa ”backstage-lippuja”, korotettuun katsomoon esiintyjän takana. Tämä tuo ainutlaatuisen näkökulman konserttiin ja mahdollisuuden nauttia tapahtumasta aivan uudella tavalla. Kyseessä on jokseenkin uusi konsepti Suomessa, vaikka maailmalla suurissa konemusiikkitapahtumissa vastaavanlaisia ratkaisuja on nähty aiemminkin.

Vuonna 1981 syntynyt Boris Brejcha on esiintynyt monilla maailman suurimmilla festivaaleilla ympäri maailman, kuten Tomorrowlandissä, Time Warpissa ja Exitissä. Hän käyttää usein esiintyessään Venetsian karnevaalien tyyppistä maskia, josta onkin tullut hänen tavaramerkkinsä.

Brejcha kuvaa musiikkiaan High-Tech-minimal technoksi, eli yhdeksi teknomusiikin minimalistisen alamuodon osa-alueeksi. Hän julkaisi ensimmäisen singlensä, Monster, vuonna 2006 ja debyyttialbuminsa, Die Maschinen Kontrollieren Uns, vuonna 2007. Hän on sittemmin perustanut myös oman levymerkin, Fckng Serious.

Boris Brejcha julkaisi viime vuonna jo kymmenennen studioalbuminsa. Tämän suursuositun artistin musiikki kerää pelkästään Spotifyssa yli 1,7 miljoonaa kuuntelijaa kuukausittain. Syyskuussa hänen suomalaisille ihailijoilleen tarjoutuu jälleen ainutkertainen tilaisuus nähdä hänet täysin uudessa keikkapaikassa.

Osta liput