Weekend Winter Special valtaa Helsingin Jäähallin joulukuussa
Weekend Winter Special syntyi halusta tuoda maailmantähtiä Suomeen myös festivaalisesongin ulkopuolella. Kaksipäiväisessä tapahtumassa nähdään perjantaina 15. joulukuuta Headhunterzin viimeinen Suomen konsertti, ennen kuin hän lopettaa keikkailun. Jo melkein loppuunmyydyn perjantain muut esiintyjät ovat Wildstylez, DJ Isaac, Aftershock, Christian Arctica ja Galrav. Lauantaina 16. joulukuuta lavan valtaavat Scooter, Neptunica, Heavyweight Special ja K–System.
Weekend Winter Special perjantai 15.12.

Hollantilainen DJ ja tuottaja Headhunterz, oikealta nimeltään Willem Rebergen, on yksi genrensä merkittävimmistä ja vaikutusvaltaisimmista artisteista. Hänen ainutlaatuinen melodinen ja energinen lähestymistapa genreen on määrittänyt uudelleen hardstyle musiikin soundin ja tehnyt siitä kansainvälisen ilmiön.
Legendaaristen kappaleiden, kuten ’Dragonborn’, ‘Destiny’, ‘Tonight’ ja ’From Within’ takana oleva Headhunterz nousee esiintymislavoille viimeistä kertaa tänä vuonna. Weekend Festivalissa jopa viisi kertaa esiintynyt Headhunterz esiintyi vuoden 2023 Weekend Festivalissa täydelle yleisölle Future Stagella viimeistä kertaa. Tuo esiintyminen ei kuitenkaan jää Headhunterzin viimeiseksi esiintymiseksi Suomessa, vaan pääsemme nyt joulukuussa kokemaan vielä kerran niitä upeita hetkiä, joita vuosien varrella Headhunterz on meille luonut.
Tammikuussa 2024 hän avaa uuden luvun ja lopettaa esiintymisen ja kiertämisen keskittyäkseen ensisijaisesti musiikin tuotantoon. Valmiina siirtymään uuteen vaiheeseen ja elämään tasapainoisempaa elämää, Headhunterz koki, että nyt on aika tehdä muutos. Ylpeä 15 vuodesta DJ:nä, esiintyessään, kiertäen ja matkustanut ympäri maailmaa, se on sydämestä tehty päätös, joka suojelee hänen fyysistä ja henkistä terveyttä.
Wildstylez on ollut hardstyle skenen huipulla jo yli vuosikymmenen ajan, ja on tunnettu tiiviistä vuosien ajan kestäneestä yhteistyöstään Headhunterzin kanssa. Hardstyle pioneeri DJ Isaac on ollut alalla jo yli 20 vuotta, ja häntä pidetään yhtenä genren perustajista. Aftershock ei tule jättämään ketään kylmäksi tarjoillessaan yleisölle raw hardstyle settinsä.
Aikataulu:
18:00-19:00 Christian Arctica
19:00-20:00 Galrav
20:00-21:00 Wildstylez
21:00-22:00 Dj Isaac
22:00-23:00 Headhunterz
23:00-00:00 Aftershock
Weekend Winter Special lauantai 16.12.

Scooter on pitkän uransa aikana myynyt yli 30 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti, jonka lisäksi heillä on yli 100 kulta- ja platinalevyä eri puolilta maailmaa. Scooter on tunnettu tanssittavat hiteistään, kuten ”The Logical Song”, ”How Much Is The Fish?” ja ”Nessaja”.
Tämän vuoden Weekend Festivalissa loppuunmyytynä lauantaina täydelle yleisölle päälavalla esiintynyt Scooter tulee tarjoamaan vaikuttavan reivisetin, joka takaa ikimuistoisen juhlatunnelman kaikille läsnäolijoille.
Hiteistään kuten “The Rhythm of the Night”, ”Marble” ja ”Love is gone” tunnettu Neptunica on kerännyt tuotannollaan huikeat 300 miljoonaa Spotify-striimiä ja 70 miljoonaa YouTube-katselukertaa. Neptunican EDM-, Hard-Dance- ja House-tuotanto ei tule jättämään yleisöä kylmäksi.
Aikataulu:
19:00-20:30 Heavyweight Special
20:30-22:00 K–System
22:00-23:00 Neptunica
23:00-00:00 Scooter
Weekend Winter Special lauantaille on myynnissä myös VIP paketteja:
VIP Hyper Hyper K-18
Helsingin Jäähalli, Royal Club. 1.krs
(avautuu n. 2,5 h ennen konserttia)
- konserttiliput istuvasta anniskelukatsomosta (pitkä sivu) lavan läheisyydestä
- oma vip-ravintola käytössä koko illan ajan ja lähellä katsomopaikkoja
- Street Food menu nautitaan ennen illan esiintyjiä
- nimikoidut yksityispöydät seurueille VIP-ravintolassa illan ajan
- Vip-ravintolan DJ virittää tunnelmaan ennen konserttia
- VIP-sisäänkäynti ja VIP-vastaanotto
- vartioitu eteispalvelu ravintolassa illan ajan
- vip-ravintolassa omat saniteettitilat ja baari
- WKND Winter Special -tunnisteet muistoksi
- VIP tiimi palvelee tilaisuuden ajan
Menu:
- Satay- kastikkeella maustettua kurpitsaa & paahdettuja maapähkinöitä M, G,VEG
- Katkarapuja chili- valkosipuliöljyssä & kimchi- kaalisalaattia M, G
- Vietnamilaista nuudelisalaattia hoisin- tofulla M, G, VEG
- Kasvis samosa & vegaanista srirachamajoneesia M, VEG
- Bao bun teriyaki- pulled pork M
- Bao bun Korean bbq- pulled vegolla M, VEG
- Wasabimajoneesia M, G & pikkelöityjä korianteri- kurkkuja M, VEG